Aivoinfarktin saanut taiteilija Kari Tervo: "Olen saanut elämäni haltuun"
Taiteilija Kari Tervo sai aivoinfarktin vuonna 2015, jolloin hänen vasen puolensa halvaantui. Moniammatillisella kuntoutuksella hän on päässyt takaisin osaksi yhteiskuntaa ja palannut taiteenteon pariin.
”Kaupungin toimintaterapeutti kysyi minulta, mitä kuntoutusta haluan ja esitteli minulle vaihtoehdot. Sanoin, että ne kaikki”, Kari Tervo naurahtaa muistellessaan vuotta 2015.
Tuolloin kuvataiteilija Kari Tervo oli saanut aivoinfarktin, jonka seurauksena hänen vasen kätensä ja jalkansa halvaantuivat. Alusta saakka Tervo halusi kuntoutua kunnolla ja päästä jälleen kävelemään. Suurin syy tähän oli perhe.
Pian infarktin jälkeen hän lähti liikkeelle omasta halusta, ja sai apuvälineet siihen, että pysyi pystyssä. Tervo on saanut toiminta-, ja fysioterapiaa sekä neuropsykologista kuntoutusta.
”Päättäväisyydellä ja tahdonvoimalla on aika moinen osa tässä. Minulla on ollut halu kuntoutua. Jos itsellä ei ole halua, et voi kuntoutua. Heti alkuun halusin liikkua, vaikka silloin lääkärit ja hoitajat olivat sitä mieltä, että se on turhan aikaista.”
NEUROPSYKOLOGI AUTTANUT YMMÄRTÄMÄÄN TILANNETTA
Kun Tervo infarktin jälkeen makasi sairaalassa ja lääkäri kertoi latinankielisin termein, mitä hänelle oli sattunut, ei hän ymmärtänyt siitä mitään.
Vasta myöhemmin, kun neurologi näytti kuvia Tervon aivoista, hän ymmärsi mitä hänelle on tapahtunut. Myös käynnit Coronarian neuropsykologi Laura Vaskivuon luona ovat auttaneet ymmärtämään omaa tilannetta, kun Vaskivuo on kertonut aivojen toiminnasta ja muutoksista Tervon aivoissa.
”Työskentely Lauran kanssa on ollut antoisaa. Laura on kertonut, miten aivot toimivat, mikä on helpottanut oman tilanteen hahmottamista. Olen halunnut myös palata takaisin sille polulle, jolla olin ennen vammautumista.”
Tervo on pyrkinyt viemään Vaskivuon antamat opit arkeen.
”Oman oirekuvan ymmärtäminen ja jäsentäminen auttaa siihen, että oppii ennakoivasti hallitsemaan tilanteita. Pitää ensin tiedostaa, mistä asioista on kyse ja sen jälkeen oivaltaa, että nämä liittyvät toisiinsa. Esimerkiksi mitkä asiat väsyttävät herkästi.”
Tilanteiden ennakoinnissa mielikuvaharjoitukset auttavat. Kun Tervo on lähdössä asioille keskustaan, hän miettii tulevan tilanteen, mukaan otettavat asiat ja reitin valmiiksi. Lisäksi hän tekee etukäteen mielikuvan matkasta.
”Joskus tulee yllätyksiä, kuten tien liukkaus, mutta ne eivät enää säikäytä. Rauhallisin mielin voin lähteä liikkeelle. Olen kasvanut tähän vammaan ja osaan olla tämän kanssa. Eikä se ole enää niin häiritsevä tekijä eikä estä montaa asiaa.”
TAITEILIJAN PALUU
Kari Tervo on koulutukseltaan kuvataiteilija ja luovan työn tekijä. Hänellä on takanaan pitkä ura opettajana, lähes 30 vuotta erilaisissa oppilaitoksissa peruskoulusta yliopistoon saakka. Vajaa pari vuotta sitten hän palasi taiteen pariin. Aluksi häntä arvelutti, pystyykö hän enää taiteen tekemiseen. Hyvä toimintaterapeutti houkutteli Tervon kokeilemaan sitä.
”Turhauduin kaiken maailman käsityöjuttuihin, jotka ovat olleet minulle tärkeitä, mutta käsi ei vain pelittänyt ja mielenkiinto tahtoi hiipua. Sitten päätimme aloittaa taideprojektin.”
Projekti on edennyt siihen pisteeseen, että taideprojekti on valmis ja näyttely on valmistumassa.
”Hyvin olen päässyt siihen työhön takaisin, käyttämään välineitä ja kuvalliseen maailmaan, joka minulla on ollut.”
Joistain asioista Tervo on joutunut luopumaan, koska hänen näkökykynsä on nykyään suhteellisen pieni vasemmanpuoleisen näkökenttäpuutoksen vuoksi.
”En pysty havaitsemaan syvyysvaikutelmia selkeästi. Kun joudun piirtämään, minun on vaikea piirtää litteälle tasolle. Olen joutunut muokkaamaan kuvakieleni uuteen uskoon, ja siitä on tullut pelkistetympi, mutta ehkä sitä kautta myös puhtaampi.”
Tervo on joutunut tekemään uudelleenarviointia suhteessa motoriseen kykyynsä ja lopputulokseen.
”Luovuuden alkukohta on, kun katsot realiteetin ja joudut ratkaisemaan asiat uudella tavalla. Olen nyt taiteilijana vahvimmillani. Koen että olen löytänyt sen, mitä olen etsinyt pitkään ja olen henkisesti kiinni päässyt sellaiseen asiaan, jota olen tavoitellut 40 vuotta.”
Hän kannustaa muita aivovaurion saaneita olemaan rohkea.
”Sairauden kautta minulle on tarjoutunut mahdollisuus. Kun avaa itseään, sieltä löytyy asioita. Rohkeutta se vaatii, että lähtee liikkeelle.”
KIVUNHALLINTA LAITTAA KIVUN TAUSTALLE
Tervo on saanut Laura Vaskivuolta myös apua kipuongelmiinsa. Jossain kohtaa hänen kipunsa äityivät niin koviksi, että kipu alkoi hallita häntä liikaa.
”Kivun olemassaolo oli niin voimakas ja voimakkaat lääkkeet aiheuttivat sen, että muisti alkoi pettää. Mieluummin luovuin kipulääkkeistä, jotta voin elää elämää muuten.”
Nykyään hän pystyy hallitsemaan kipua ilman valtamaa määrää lääkkeitä. Kivunhallinta on muun muassa tiedostamista siitä, mitä kipu on ja mitä kipu kertoo. Onko jokin hälytystila, johon täytyy reagoida voimakkaasti vai onko kipu sellaista, että jollain muulla toiminnalla, esimerkiksi musiikkia kuuntelemalla, voi oman olotilan siirtää musiikkiin, jolloin kipu häipyy taustalle.
”Kuvan tekeminen on myös sellaista, että kipu unohtuu. Kipu on koko ajan läsnä, kuten nytkin puhuessani, mutta se jää taustalle ja katoaa. Tiedän, että kipu tule seuraamaan minua hamaan tulevaisuuteen asti, koska se johtuu halvauksesta. Mutta se on jollain tavalla hallussa, mikä on tärkeää. Voisin olla toisella tiellä ilman Lauran vinkkejä”, Tervo kertoo ja jatkaa:
”Olen myös saanut elämäni haltuun ja pystyn normaaliin elämään. Minulla käy avustaja päivittäin ja avustajan avustuksella pystyn liikkumaan aika hyvin ja rajoja kokeilen, miten paljon pystyn itse liikkumaan. Kyllä sinäkin tulee raja vastaan. Tulee yllättäviä tilanteita, joissa uudelleenarviointi ei aina auta.”
Tervo uskaltaa esimerkiksi käyttää linja-autoa ja on sitä kautta osa yhteiskuntaa. Linja-automatkoilla hän nauttii, kun voi seurata muita ja mitä ihmiset tekevät.
”On mukavaa, kun siellä muutkin kepin kanssa köpöttelevät. He selviävät, niin minäkin selviän. Selviäminen on kauhean tärkeää. Vaikka minulla on vamma, haluan kokeilla mihin pystyn. En ole uhkarohkea kuitenkaan. En lähde pimeään tai liukkaaseen. Elämästä on tullut nautittavaa vammasta huolimatta. Pystyn elämään normielämää eikä minusta näy päällepäin, että olen vammautunut. Pelkäsin aluksi, että minuun kiinnitetään huomiota ja, että vaikutan hoopolta. Mutta ei kukaan sillä tavalla reagoi eikä kiinnitä huomiota.”
Tervo on erittäin kiitollinen saamastaan kuntoutuksesta.
”Silloin kun vammauduin, en ymmärtänyt meidän hyvinvointiyhteiskuntamme mahdollistavan kuntoutumista. Olin yllättänyt siitä. Ja täytyy kiittää Kelaa, että olen saanut hyvän määrän kuntoutusta. En varmasti olisi tässä ilman kuntoutusta, vaan olisin kotona neljän seinän sisällä ja kurkkisin mitä ulkona tapahtuu. Koen olevani osallinen tätä yhteiskuntaa.”
