Kipukuntoutuksen voima – Marjo löysi avun allasterapiasta ja fysioterapiasta

AsiakastarinaFysioterapiaNeurologinen fysioterapia

Vuosikymmenten aikana kipu oli ehtinyt vallata lähes jokaisen osan Marjon elämästä. Hänen tarinassaan toistuvat vakavat terveydelliset vaikeudet, mutta näkyvät myös sitkeys sekä yhteistyöstä kumpuava toivo ja voima.

Kipu on pieni sana, jolla voi olla valtava merkitys. Se voi olla varjo, joka seuraa jokaista liikettä, tai tiiliseinä, johon törmää yhä uudelleen. Se voi olla fyysistä, psyykkistä tai molempia yhtä aikaa. Kun oireet ovat vaikeat ja vaikuttavat useisiin kehon alueisiin, kipu voi tuntua ylipääsemättömältä esteeltä.

Marjon kohdalla käänteentekevää oli työtapaturmassa saatu paha polvivamma vuonna 1988.

- Useat leikkaukset eivät korjanneet tilannettani, ja lopulta hermovaurio sekä sietämättömiksi herkistyneet kipuoireet estivät polven lisäleikkaukset, Marjo kuvailee.

Marjo on kohdannut elämässään myös muita terveysongelmia. Hortonin neuralgia toi mukanaan kroonisen sietämättömän ja lamaannuttavan päänsäryn. Koronarokotuksesta aiheutuneet haitat sekä rintasyöpä hoitoineen lisäsivät Marjon taakkaa entisestään.

Vedestä lisää liikkuvuutta

Marjo ei kuitenkaan antanut periksi. Kuntoutuminen kohti parempaa elämää alkoi lopulta vuonna 2020, kun hän pääsi vakuutusyhtiön kautta ensimmäiselle pidemmälle kuntoutusjaksolle Coronarialle.

Lääkärin tekemän polven kuntoutussuunnitelman ja suosituksen myötä Marjo pääsi kuntoutukseen, jossa yhdistyivät allasterapia ja fysioterapia. Siinä vaiheessa hänen kuntonsa oli hyvin huono. Hän oli pyörätuolissa, eikä pystynyt juurikaan liikkumaan.

Ensimmäinen kuntoutusjakso saatiin toteutumaan siitä huolimatta, että koronaepidemia sulki juuri tuolloin paikkoja ympäri maan. Allasterapia oli Marjon sanojen mukaan hänen pelastuksensa. Vesi oli hänelle ensihetkestä lähtien turvallinen paikka, jossa hän tunsi olonsa normaaliksi.

”Tilanne oli silloin alussa se, että altaassa hän jaksoi tehdä muutaman minuutin kerrallaan ja pidimme useamman minuutin mittaisia taukoja, nyt tilanne on jo toisin päin”, Marjon fysioterapeutti Päivi luonnehtii lähtökohtia.

Allasterapian ja fysioterapian avulla Marjo on saanut takaisin kyvyn liikkua. Rajoitteista huolimatta tilanne on kaikella tapaa parempi.

Fysioterapeutin ammattitaito luo turvaa

Coronarian terapeuttien ammattitaito ja ymmärrys Marjon tarpeista ovat olleet kuntoutumisessa korvaamattomia.

Allasterapiassa Marjo ja Päivi muodostavat tiiviin tiimin. Päivi tuntee Marjon tarpeet ja rajoitteet. Hänen tehtävänsä altaassa on suojata Marjon jalkaa, säädellä rasituksen määrää, veden aiheuttamaa kosketusärsytystä ja varmistaa, ettei kukaan törmää heihin altaassa harjoituksen aikana.

Marjo kertoo, että Päivi osaa lukea häntä hyvin ja ennakoida kiputilanteita. Hän luottaa vahvasti fysioterapeuttiinsa ja tuntee olonsa turvalliseksi hänen kanssaan altaassa. Päivin ammattitaito ja empatia tekevät terapiasta paitsi kuntoutumisen kannalta tehokasta myös miellyttävää.

Allasterapian lisäksi Marjo käy Petrin luona fysioterapiassa. Käynnit sisältävät paljon manuaalista terapiaa ja sopivan liikkumisen tavan ja kuormitustason etsimistä. Manuaalinen terapia on turvallista ja vaikuttavaa, koska Petri tietää jalan kipualueen, johon ei saa tulla kosketusta.

Marjo on kokeillut muutaman kerran lymfaterapiaa ja on kokenut myös sen hyväksi.

Kuntoutuksen jatkuvuus lisää tehoa

Polvivamman aiheuttaneesta työtapaturmasta on nyt kulunut 36 vuotta. Vuosiin on mahtunut monia terapioita ja terapeutteja. Marjon mielestä kuntoutujan kannalta olisikin tärkeintä, että fysioterapeutti pysyisi samana ja kuntoutuspolku voisi olla katkeamaton. Tähän voitaisiin päästä esimerkiksi vakuutusyhtiöiden pitkäjänteisemmillä maksusitoumuksilla.

- Luotan Päiviin kuin kallioon ja terapia hänen kanssaan on kokonaisvaltaista. Tulen aina terapian jälkeen paremmassa kunnossa pois. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka suuri ja merkityksellinen asia kuntoutus ja fysioterapia on minun elämässäni, Marjo kiittää.