Naiset kävelevät ja hymyilevät ulkona koiran kanssa

Kuntoutus on paljon muutakin kuin jumppaa

Aikuisten yksilökuntoutusAsiakastarinaKuntoutuskurssitTULES-kurssit

Kuntoutus on paljon muutakin kuin jumppaa – Satu ja Tanja löysivät kuntoutusjaksolta ystäviä ja uutta kipinää elämään

Satun ja Tanjan yksilökuntoutusjaksot tules- ja reumasairaille ovat tulossa päätökseen. Kolme viiden päivän mittaista kuntoutusjaksoa Zemppi-keskuksessa Oulun kupeessa sijaitsevassa Kempeleessä ovat hitsanneet Satun, Tanjan ja kaksi muuta samalle kurssille osallistunutta kuntoutujaa tiiviiksi ryhmäksi.

”Meidän kuntoutusryhmämme on saanut täällä Zempissä oman maineen, koska emme ole koskaan hiljaa”, Satu nauraa.

”Eräs nainen muisti meidät hississä edelliseltä kuntoutusjaksolta, koska olimme olleet niin äänekkäitä edelliselläkin kerralla”, Tanja komppaa.

Iloinen porukka ei aio päättää yhteydenpitoaan tähän, vaan suunnitelmissa on yhteinen mökkireissu samalla porukalla.

”Kuntoudumme sitten porukalla omatoimisesti”, Satu hymyilee.

Kivuista on helpompaa puhua vertaisensa kanssa

Satu ja Tanja kertovat molemmat lähteneensä kuntoutukseen hakemaan vertaistukea ja etsimään uutta kipinää liikuntaan.

”Lähdin hakemaan onnistumisen kokemuksia sekä tunnetta siitä, että olen edelleen hyvä ja arvokas. Halusin myös löytää uudelleen liikkumisen ja elämänilon”, kuusi vuotta sitten nivelreumaan ja fibromyalgiaan sairastunut Satu kertoo.

Tanja päätyi yksilökuntoutukseen lääkärinsä suosituksesta: ”Minulla on laajalle levinnyt nivelrikko ja fibromyalgia. Myös nivelreuman mahdollisuudesta on puhuttu. Ihmiskontaktit jäivät korona-aikana vähiin, joten on ollut ihanaa lähteä tänne ihmisten ilmoille.”

Myös Satu toteaa, että korona-aikana täytyi vältellä ihmiskontakteja vastustuskykyä alentavien lääkkeiden vuoksi. Yhdeksi kuntoutuksen tavoitteeksi hän onkin ottanut sosiaalisten kontaktien lisäämisen: kotoa ulos lähtemisen ja ystävien tapaamisen.

Molemmat korostavat vertaistuen tärkeyttä sairauden hoidossa.

”Täällä on vastassa sellaisia ihmisiä, jotka tietävät mistä puhut. Vaikka kotona puhuisi kivuista ystäville ja perheenjäsenille, eivät he silti oikeasti tiedä millaisia reumasairaan kivut voivat olla”, Satu sanoo.

”Kukaan ei ajattele täällä, että sinä vain valitat turhasta. Täällä saa olla sitä, mikä oikeasti on. Ei tarvitse yrittää yhtään enempää kuin mihin pystyy”, Tanja jatkaa.

Sopivasti takapuoleen potkivat ohjaajat ja uutta liikunnan iloa

”Ehdottomasti parasta koko kuntoutusjaksolla on ollut tsemppaavat ohjaajat ja hyvä ilmapiiri”, Satu sanoo.

Myös Tanja antaa ohjaajille ja kokonaisuudelle kiitosta: ”On ollut todella mahtavaa, kuinka toimintaterapeutti ja fysioterapeutti ovat ottaneet oireeni asiakseen. Olen saanut täältä esimerkiksi kuntoutusohjeita leikkauksen jälkeen ja myös toimintaterapiaani kotikaupungissani Rovaniemellä on täältä kuntoutuksesta käsin edistetty.”

Yksilökuntoutuksessa voidaan huomioida kuntoutujan omat tarpeet ja kuntoutusta voidaan rakentaa jaksamisen mukaan.

”Täällä on päässyt kokeilemaan monipuolisesti erilaisia liikuntalajeja, jotka eivät itselle olisi tulleet mieleenkään. Apuvälineiden kanssa on päässyt esimerkiksi keilaamaan ja pelaamaan curlingia”, Tanja kertoo.

Molemmat ovat löytäneet myös itselleen sopivia liikuntalajeja, joita aikovat jatkaa myös kuntoutuksen jälkeen. Satu aikoo jatkaa uudelleen löytämäänsä kuntosaliharrastusta.

”Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja kehoani, jotta ylilyöntejä ei tulisi enää liikunnan suhteen.” Tanja on puolestaan innostunut vesijumpasta ja aikoo jatkaa sitä myös kotipaikkakunnallaan. 

Zemppi-keskus on molemmille uusi tuttavuus. ”Paikkana tämä on ollut positiivinen yllätys, puitteet ovat hyvät sisällä ja lähimaastossa. Tämä sopii varmasti monenlaisille kuntoutujille. Viikko hurahtaa täällä aina hetkessä”, Tanja nauraa.

Satu suosittelee Coronarian tules- ja reumasairaiden yksilökuntoutusta lämpimästi kaikille sitä pohtiville: ”Pohdin pitkään, lähdenkö tänne. Onneksi lähdin! Olen saanut uusia arvokkaita ihmisiä täältä elämääni.”

Coronaria kuntoutuspalvelut tule, reuma ja yleissairauksien kuntoutus

Aikuisen tule-, reuma- ja yleissairauksien moniammatillinen yksilökuntoutus

  • Aikuisen tule-, reuma- ja yleissairauksien yksilökuntoutus on tarkoitettu yli 18-vuotiaalle henkilölle, joka tarvitsee moniongelmaisen sairausoireistonsa vuoksi yksilöllisesti ja moniammatillisesti toteutettavaa kuntoutusta.
  • Osallistumisen kustantaa Kela, joten kuntoutus on osallistujille maksutonta.
  • Kuntoutusta järjestetään kuudella eri paikkakunnalla rentouttavissa hotelli- ja kylpyläpuitteissa ja siihen voi osallistua kaikkialta Suomesta.

Lue lisää kuntoutuksesta