tytto hymyilee ja nayttaa viittomakielen merkkia kadella aikuiselle

Tervehdys viittomakielen päivään!

Puheterapia

Viittomakielen päivänä 12.2 juhlitaan kansallisten kieltemme, suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen juhlapäivää. Suomen Kuurojen liiton mukaan Suomessa on noin 10 000–14 000 viittomakielentaitoista henkilöä, joista noin 4 000–5 000 on viittomakielisiä kuuroja. Viittomakieliset ovat ylpeitä omasta kielestä ja kulttuuristaan, ja viittomakielisellä lapsella on oikeus viittomakielen opetukseen äidinkielenä.

Puheterapiaa viittomakielellä

Tiesitkö, että myös puheterapiaa voidaan toteuttaa viittomakielellä? Olen itse opiskellut aiemmin suomalaista viittomakieltä ammattikorkeakoulussa, ja sen jälkeen valmistuttuani puheterapeutiksi Helsingin yliopistosta, minulle oli selvää, että haluan tehdä töitä nimenomaan huonokuuloisten ja kuurojen lasten ja nuorten parissa. Olenkin jo usean vuoden ajan toteuttanut puheterapiakuntoutusta myös viitotulla puheella sekä suomalaisella viittomakielellä.

Millaisia asioita puheterapiassa sitten voidaan vahvistaa ja harjoitella, kun kyseessä on viittomakielinen asiakas? Paljonkin. Useimmat viittomakieliset lapset ja nuoret pyrkivät kasvamaan ja kehittymään taitaviksi kaksikielisiksi kansalaisiksi, jotka käyttävät kommunikoinnissaan ja keskusteluissaan viittomakieltä, mutta taitavat yhtä lailla kirjoitetun suomen kielen. Puheterapiassa voidaankin harjoitella ja vahvistaa monipuolisesti lukemisen ja kirjoittamisen taitoja, lauseenmuodostusta, kielioppirakenteita ja taivutusmuotoja. Lisäksi useimpien kanssa harjoitellaan ainakin jossain määrin kuuloerottelutaitoja ja vahvistetaan huulioluvun taitoja. Pienimpien lasten tavoitteena voi olla myös viittomavaraston kartuttaminen ja kerronnan taitojen vahvistaminen viittomakielellä. Tavoitteet ovat siis useimmiten sekä suomen kieleen että viittomakieleen liittyviä.

Monipuolinen ja mielenkiintoinen työ

Kuntoutus on monipuolista ja mielenkiintoista, siksi pidän siitä ja se asettaa jatkuvasti uusia haasteita työhön. Omakin kielitaito pysyy yllä ja karttuu vuosi vuodelta, kun paitsi lasten ja nuorten kuntoutuksessa, käytän viittomakieltä myös viittomakielisten opettajien ja vanhempien kanssa asioidessani.