Takaisin

Arttu Liikala

Sosionomi

Olen valmistunut sosionomiksi 2002. Lasten ja nuorten parissa olen työskennellyt mm. lastenkodeissa ja tukiasumisessa. Mielenterveyskuntoutuksen parissa olen työskennellyt aikuisten asumispalveluissa, päivä- ja työtoiminnassa kuntoutusneuvojana sekä kurssityössä. Viime vuodet työskentelin sosiaaliohjaajana kunnallisella puolella. Olen täydentänyt osaamistani kirjallisuuteen tutustumisen lisäksi eri koulutuksilla, mm. Nlp Practitioner ja Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.

Työskentelen yksilöiden, perheiden sekä ryhmien kanssa. Työssäni haluan selkeyttää jokaisen kohtaamani ihmisen itsetuntemusta. Pyrin tukemaan häntä löytämään oman äänensä, omat arvonsa ja unelmansa sekä luomaan niiden pohjalta omia tavoitteita ja päämääriä. Haluan auttaa asiakastani tunnistamaan omat vahvuutensa, rohkeutensa ja omat keinonsa rakentaa ja ylläpitää tavoitteidensa mukaista arkea. Itse kunkin omaa, riittävän hyvää ja siten elämisen arvoista elämää.

Koulutukset

Sosionomi, 2002
Nlp Practitioner, 2006
Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja, 2019

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anna-Maija Sipiläinen

Anna-Maija Sipiläinen

Palvelupäällikkö
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kotka Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola - Prisma Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lappeenranta

Emma Ruokonen

Emma Ruokonen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Kouvola - Prisma Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lappeenranta

Erja Myllö

Erja Myllö

Palvelupäällikkö
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lahti - Hämeenkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Porvoo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lahti – Vesijärvenkatu Coronaria Kuntoutus- ja terapiapalvelut Heinola

Hanna Keränen

Hanna Keränen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Lahti - Hämeenkatu

Takaisin