Takaisin

Jutta Karjalainen

Toimintaterapeutti

Toimipaikat

Kielitaito

  • Suomi

Palvelut

Erityisosaaminen

  • Aistitiedon käsittely
  • Kehitysvammat
  • Kipukuntoutus
  • Kognitiivinen toimintaterapia
  • Laaja-alaiset kehitysviiveet
  • Motorinen koordinaatiohäiriö
  • Neurologiset sairaudet
  • Neuropsykiatriset haasteet
  • Ohjauksellinen toimintaterapia
  • Tunne- ja itsesäätely
  • Yläraajaterapia

Olen työskennellyt toimintaterapeuttina vuodesta 2020 lähtien, jonka aikana olen työskennellyt aikuisneurologisten kuntoutujien kanssa ja lasten toimintakyky arviontien parissa. Vuosien aikana minulle on kertynyt kokemusta niin hahmottamisen, motoriikan, toiminnanohjauksen, sosiaalisten taitojen sekä aistisäätelyn ja -käsittelyn asioiden parissa. Olen perehtynyt näihin myös erilaisten koulutusten kautta. Tällä hetkellä työskentelen laajasti Etelä-Pohjanmaan alueella. Asiakaskuntaani kuuluvat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin erilaisine kuntoutustarpeineen. Käynnit toteutetaan asiakkaan arkiympäristössä tai vastaanotolla.

Toimintaterapeuttina näen erityisen tärkeäksi asiakkaiden aidon, sensitiivisen kohtaamisen ja yhteistyön heidän verkostojen kanssa. Terapia- ja ohjaustyöhön haluan mahdollistaa aitoja, mukavia ja merkityksellisiä onnistumisia ja kohtaamisia asiakkaalle, tukien yksilön omaa kuntoutussuunnitelmaa.

Koulutukset

Toimintaterapeutti (AMK) 2020
GAS-koulutus
Toiminnanohjaus toimintaterapiassa
Visuaalinen hahmottaminen ja toimintakyky
Sensorisen integraation perusteet
Sensorisen integraation ongelmat ja lapsen toimintakyky
Motivaatio ja minäpystyvyys Kuormituksesta tasapainoon
Cognitive orientaation to daily occupational performance (CO-OP)

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Charlotta Karlsson

Charlotta Karlsson

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa Raastuvankatu

Annika Kettunen

Annika Kettunen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Seinäjoki

Elin Lövdal

Elin Lövdal

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vaasa Raastuvankatu

Elina Kämäräinen

Elina Kämäräinen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mänttä

Takaisin