Takaisin

Kirsi Tarhanen

Kuntoutuksen ohjaaja

Olen työskennellyt pitkään ohjaajana kuntasektorilla kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden arjessa. Työkokemusta on kertynyt ryhmäkodeista, päivä- ja työtoiminnoista sekä koululaisten iltapäivätoiminnasta. Nuoruuden ammatiltani olen kampaaja, joten ihmisten parissa työskentely on ollut osana elämääni. Olen saanut olla jakamassa elämän iloja ja suruja sekä onnistumisia lukuisten ihmisten kanssa heidän eri elämänsä vaiheissa.

Oma väylä -kuntoutuksessa ohjaajana olen läsnä oleva kuuntelija ja yhdessä asiakkaiden kanssa ratkaisuja etsivä rinnalla kulkija. Tuen ja ohjaan asiakkaita positiivisen ja voimavaralähtöisen ajattelun kautta kohti omaa tavoitettaan.

Koulutukset

Kuntoutuksen ohjaaja AMK 2010
Lähihoitaja 1997

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anis Murtomäki

Anis Murtomäki

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Helena Korganoff

Helena Korganoff

Ammatillinen kuntoutusohjaaja
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu

Henriikka Vilen

Henriikka Vilen

Sosionomi
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu

Krista Hietanen

Krista Hietanen

Palvelupäällikkö
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Hämeenkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Porvoo Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mänttä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Hallituskatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tampere - Sarvijaakonkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Asematie

Takaisin