Takaisin

Lotta Lahti

Toimintaterapeutti

Työskentelen toimintaterapeuttina Jyväskylän alueella. Olen työskennellyt Jyväskylän Coronarialla vuodesta 2020 lähtien. Koulutukseltani olen Sosionomi AMK (2011) ja Toimintaterapeutti AMK (2016). Kokemusta minulla on niin lasten ja nuorten toimintaterapeuttina työskentelystä kuin monipuolisesti myös aikuisasiakkaiden ryhmänohjauksesta, yksilöohjauksesta sekä uusien ohjausmenetelmien kehittämisestä. Tällä hetkellä teen pääasiassa työtä lasten ja perheiden kanssa.

Terapeuttisessa työssä erityisen tärkeitä arvoja minulle ovat asiakkaan vahvuudet, positiivisuus, innostaminen, voimavaralähtöisyys sekä avoin yhteistyö asiakkaan ja hänelle läheisten ihmisten kanssa. Toimintaterapiassa tärkeintä on nostaa esille asiakkaan vahvuuksia ja hyödynnämmekin yhdessä mielekästä toimintaa eri taitojen vahvistamisessa. Lämmin kohtaaminen sekä vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen ovat työotteessani keskiössä. Tehtävänäni on auttaa asiakasta löytämään keinoja arkeen ja vahvistamaan tarvitsemiaan taitojaan.

Jatkuva ammatillinen kehittyminen on minulle tärkeää ja olenkin kouluttautunut myös lapsijoogaohjaajaksi sekä elämäntaitokurssin ohjaajaksi. Lisäksi olen käynyt lyhyempiä koulutuksia, kuten Zones of regulation -koulutuksen, Haaste -koulutuksen, Mielenterveyden ensiapu 1-koulutuksen sekä erilaisia lasten tunnetaitojen vahvistamiseen keskittyneitä koulutuksia. Läsnäolo, rauhoittuminen, kehollisuus sekä lempeä suhtautuminen näkyvätkin arjen työssäni asiakkaiden kanssa. Toimintaterapiassa on lupa elää hetkessä, onnistua ja epäonnistua, oppia rauhoittumisen keinoja sekä vahvistaa sitä kautta itsesäätelyä ja omaa jaksamista.

Koulutukset

Tällä hetkellä opiskelen psykologiaa Itä-Suomen yliopistossa työn ohella.

Täydennyskoulutukset:

Urheiluravitsemuksen perusopinnot 30 op, Itä-Suomen yliopisto
Lapsijoogaohjaaja (Barnyoga.com)
Elämäntaitokurssin ohjaaja (Nyyti ry)
Psykologian perusopinnot (25 op), Itä-Suomen yliopisto
Psykologian aineopinnot (25 op), Itä-Suomen yliopisto
Zones of regulation, Toiminta-akatemia
Haaste-koulutus (Autismiliitto)

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Alisa Holma

Alisa Holma

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Elina Kämäräinen

Elina Kämäräinen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mänttä

Emmi Kinnunen

Emmi Kinnunen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Erja Korteoja

Erja Korteoja

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Takaisin