Takaisin

Minna Turto

Toimintaterapeutti

Työskentelen toimintaterapeuttina Jyväskylässä ja Jyväskylän ympäryskuntien: Äänekosken, Tikkakosken ja Uuraisten alueilla toimintaterapeuttina.

Olen valmistunut 2021 vuonna ja työurallani pääpaino on ollut lasten ja nuorten toimintaterapiassa, mutta kokemusta on myös aikuisneurologisesta kuntoutuksesta avopuolella ja sairaalaympäristössä. Osaamista on myös kertynyt aikaisemmin asumisyksikössä ohjaajan roolista, jonka aikana ymmärrys autismin kirjosta ja kehitysvammatyöstä on lisääntynyt. Toimintaterapeuttina olen kärsivällinen, heittäytymiskykyinen ja empaattinen. Erityisen tärkeänä pidän asiakkaalle merkityksellisten toimintojen sisällyttämisen toimintaterapiaan ja tiiviin yhteistyön asiakkaan lähiverkoston kanssa.

Koulutukset

Toimintaterapeutti AMK 2021
Kasvatustieteen perusopintoja 12 op
Lisäkoulutuksia lasten kynätaidoista
Housing Enabler – Ympäristön arviointimenetelmäkoulutus

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Alisa Holma

Alisa Holma

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Elina Kämäräinen

Elina Kämäräinen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jämsä Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Mänttä

Emmi Kinnunen

Emmi Kinnunen

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Erja Korteoja

Erja Korteoja

Toimintaterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä Yrjönkatu Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Jyväskylä - Yliopistonkatu

Takaisin