Takaisin

Petra Palmula

Puheterapeutti

Olen toiminut puheterapeuttina lasten ja nuorten parissa jo yli 25 vuotta. Ensimmäiset vuodet toimin kunnallisella puolella ja erikoissairaanhoidossa, tämän jälkeen olen toiminut yksityissektorilla. Olen terapiatyön ohella toiminut myös esimiehen roolissa ja erilaisissa johtotehtävissä. Tällä hetkellä toimin Coronarian kautta itsenäisenä ammatinharjoittajana tarjoten puheterapiakuntoutus- ja työnohjauspalveluita molemmilla äidinkielilläni (suomi ja ruotsi).

Puheterapeuttisessa kuntoutuksessa pääpainoni on yhteisöllisessä työotteessa. Uskon vakaasti, että panostamalla lapsen elinympäristöön ja lähi-ihmisten kanssa tehtävään yhteistyöhön pääsemme kuntoutuksessa parhaisiin tuloksiin. Yhteisöllisestä kuntoutuksesta minulla onkin rutkasti kokemusta, niin sen kehittämisestä kuin sen toteuttamisesta. Vahvuuteni on myös jokaisen lapsen yksilöllisyyden ja perheen kokonaistilanteen huomioiminen kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.
Työnohjaajana lähestymistapani on systeeminen ja psykodynaaminen, eli ihmisen ja hänen työhön liittyvän elämänkaarensa kokonaisvaltaisesti huomioiva. Työnohjauksessa paneudumme yhdessä ohjattavan kanssa hänen työhönsä, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyviin kysymyksiin, kokemuksiin ja tunteisiin. Työnohjauksessa hyödynnän oivaltavaa ymmärrystä edistäviä toiminnallisia työtapoja, kuten kuvia ja esineitä. Tarjoan työnohjausta yksilöille ja pienryhmille.

___________________________________

Redan i över 25 års tid har jag arbetat som talterapeut med barn och unga. De första åren arbetade jag inom den offentliga sektorn och inom specialsjukvården, efter det har jag arbetat på den privata sektorn. Vid sidan om terapiarbetet har jag också fungerat som förman och ansvarat för diverse ledarskapsuppgifter. För tillfället erbjuder jag talterapi- och arbetshandledningstjänster som privat företagare via Coronaria. Jag erbjuder talterapi och arbetshandledning både på svenska och på finska.

Jag tror starkt på att de bästa resultaten gällande barnets talterapeutiska habilitering nås då habiliteringen planeras utgående från barnets näromgivning och förverkligas i nära samarbete med de människor som finns i barnets vardag. Jag har en hel del erfarenhet av detta näromgivningsbottnade arbetssätt, och till mina styrkor hör att ta i beaktande barnets och familjens och den övriga näromgivningens individuella särdrag och behov.

Som arbetshandshandledare arbetar jag utgående från den systemiska och psykodynamiska vinklingen, där arbetstagaren betraktas helhetsmässigt utgående från sin livshistoria och tidigare erfarenheter. Tillsammans betraktar vi frågor, erfarenheter och känslor relaterade till det nuvarande arbetet, arbetsgemenskapen och arbetsrollen. I handledningen utnyttjas funktionella metoder, ss. bilder och föremål, som stöder möjligheten till insiktsfullare inlärning. Jag erbjuder arbetshandledning både individuellt och i små grupper.

Koulutukset

Puheterapeutti, FM 1995
Työnohjaaja 2019

Voimauttava vuorovaikutus
Pivotal Response Training (PRT)
Theraplay (johdanto-, syventävä- ja jatkokurssit)
Picture Exchange Communication system (PECS)
The Hanen Program – vanhempien ja päivähoidon/koulun henkilökunnan ohjausta
________________________________

Talterapeut, FM 1995
Arbetshandledare 2019

Intensive Interaction
Pivotal Response Training (PRT)
Theraplay (inlednings-, fördjupade- och fortsättningskurser)
Picture Exchange Communication system (PECS)
The Hanen Program – handledningsprogram för föräldrar och dagvårds-/skolpersonal

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Annina Manninen

Annina Manninen

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Coronaria Terapeija

Catrine Karlberg

Catrine Karlberg

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Espoo - Kappelikuja

Daniela Oker-Blom

Daniela Oker-Blom

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Espoo - Kappelikuja

Elin Lassila

Elin Lassila

Puheterapeutti
Voit varata ajan puhelimitse.
Voit varata ajan puhelimitse.

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Malmi

Takaisin