Pirkko Repo
Toimipaikat
Kielitaito
- Suomi
Palvelut
Toimin sosionomina ja omaohjaajana Kelan ammatillisessa kuntoutusselvityksessä osana moniammatillista työryhmää. Kun eteen tulee tilanteita, joita emme suunnitelleet, ammatillinen kuntoutusselvitys auttaa kartoittamaan elämän kokonaistilannetta ja olemassa olevien voimavarojen vahvistamista ja uudelleen suuntaamista.
Ensimmäisen työurani olen tehnyt vaatetusalalla hyvin monenlaisten tehtävien parissa. Sosiaalialalle kouluttauduttuani olen työskennellyt lastensuojelussa, rikosseuraamusalalla ja aikuisten sosiaalityössä. Alan vaihtajana tunnen muutoksen tuomat haasteet, ja sosiaalialalla työskennellessäni monenlaiset ihmiselämään kuuluvat murheet ovat tulleet tutuiksi. Minulle on tärkeää, että koemme tulevamme aidosti kohdatuksi ja kuulluksi, että meidät nähdään sellaisina kuin olemme.
Työotteeni on voimavara- ja ratkaisukeskeinen. Aina on toivoa!
Koulutukset
Sosionomi AMK, 2010 (YAMK, keväällä 2023)
Psykoterapeuttiset valmiudet, 2021
Rahapeliriippuvuus hallintaan, 2017
Motivoivan keskustelun perus- ja jatkokoulutus, 2014, 2017
Viisi keskustelua muutoksesta (VKM), 2014
Huumeiden käyttö ja haittojen vähentäminen, 2014
Lapset puheeksi -keskustelu, -perheinterventio ja -neuvonpito, 2013