Takaisin

Susanne Suihkonen

Fysioterapeutti

Työskentelin vuodesta 2010 lähtien sosionomina aikuisten kehitysvammaisten asumisyksikössä. Innostuin fysioterapiaopinnoista huomatessani työelämässä, miten paljon voimaa ja vaikutusta liikkumisella on ihmisille. Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2022. Ennen aloittamistani Coronaria Terapeijassa työskentelin yksityisellä puolella fysioterapeuttina. Työtehtäviin kuului Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus, neurologinen, tuki- ja liikuntaelinten ja veteraanien kuntoutus sekä allasterapia.

Olen myös OIVA-vuorovaikutusmallin ohjaaja ja terapiassani korostuu vahvasti vuorovaikutus luottamuksen ja turvallisuuden rakentamiseksi terapiasuhteessa. Onnistutaan ja innostutaan vuorovaikutuksen avulla! Arvostan vahvasti yhteistyötä perheen ja muun lähiympäristön kanssa. Vahvuuksiani ovat positiivisuus, asiakaslähtöinen työote, hyvät vuorovaikutustaidot, oppimisen innostus ja intohimo työhöni. Käytän tukiviittomia työskentelyssäni.

Koulutukset

Fysioterapeutti 2022
Oiva-ohjaaja 2015
Sosionomi 2009

Olen aloittanut Neurologinen kuntoutus – missä mennään – koulutuskokonaisuuden. Perehdyin myös sensomotoriseen kehitykseen ja sen vaikutukseen toimintakykyyn. Lisäksi muutamia lyhyitä koulutuskokonaisuuksia tai webinaaria liittyen esim. huimaukseen, SI-niveleen ja Long Covidiin / ME-CFS:een / EDS:een.

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anna Holmberg

Anna Holmberg

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni

Emilia Lindgren

Emilia Lindgren

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Espoo - Kappelikuja Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Helsinki - Malmi

Hanna-Reeta Savolainen

Hanna-Reeta Savolainen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tuusula - Hyrylä

Henna Maksniemi

Henna Maksniemi

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hyvinkää

Takaisin