Takaisin

Tuomas Arohonka

Fysioterapeutti

Toimipaikat

Kielitaito

  • Englanti
  • Suomi

Palvelut

Erityisosaaminen

  • Asentohuimaushoito
  • Kinesioteippaus

Fysioterapeutiksi valmistuin vuonna 2004 englanninkieliseltä linjalta , joten englantini on sujuvaa. Olen aiemmin kouluttautunut myös urheiluhierojaksi.

Työskentelen kaikenlaisten vaivojen kanssa, niin tuki- ja liikuntaelinvaivojen parissa, kuin myös neurologisen kuntoutuksen kanssa. Olen kiinnostunut myös urheilijoiden kanssa työskentelystä. Olen vuosia sitten toiminut hierojana alle 18-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueella Em-kotikisoissa, lisäksi olen voittanut salibandyn SM-kultaa SSV:n salibandyjoukkueessa fysioterapeutin ominaisuudessa. Purjelautailuakin olen opettanut opiskeluaikoina.

Akupunktiota olen tehnyt n. 15 vuotta, käyttäen sitä erilaisten kipujen ja lihasjännitysten hoitoon. Olen käynyt akupunktiokoulutuksen ja neurologisen erikoistumisopinnon lisäksi mm. koulutuksen hyvänlaatuisen asentohuimauksen hoitoon, sekä rangan käsittelyn perusteet, lisäksi olen käynyt kinesioteippauskoulutuksen, ja muutama vuosi sitten Oxygen Advantage hengitysohjaajakoulutuksen, joka vielä hieman kesken näyttöjen osalta. Tällä hetkellä opiskelen psykofyysistä fysioterapiaa, jonka lähtökohtana on kohdata ihminen kokonaisuutena, eikä pelkästään yksittäisen vaivan näkökulmasta.

Työssäni huomioin asiakkaan yksilölliset tarpeet ja pyrin yhdessä asiakkaan kanssa saavuttamaan hänen tavoitteensa.

Koulutukset

Lääketieteellinen akupunktiokurssi fysioterapeuteille
Hyvänlaatuinen asentohuimaus –koulutus
C1/C2 –kurssi

Lisää hakuasi vastaavia asiantuntijoita

Anna Holmberg

Anna Holmberg

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Vantaa - Myyrmanni

Elina Jokela-Honkanen

Elina Jokela-Honkanen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu 27

Elisa Heikkinen

Elisa Heikkinen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tuusula - Hyrylä

Hanna-Reeta Savolainen

Hanna-Reeta Savolainen

Fysioterapeutti
Vapaita aikoja seuraavat 30 pv

Coronaria kuntoutus- ja terapiapalvelut Tuusula - Hyrylä

Takaisin