Cor Group, Coronaria ja Silmäasema -konserni lahjoittaa joululahjarahat vähävaraisten perheiden ja kotitalouksien tukemiseen
Cor Group, Coronaria ja Silmäasema -konserni haluaa joulun kynnyksellä laittaa hyvän kiertämään. Joululahjojen sijaan tuemme tänä vuonna vähävaraisia perheitä ja kotitalouksia lahjoittamalla joululahjoihin varatut rahat Pelastakaa Lapset ry:n joulun hyväntekeväisyyskampanjaan. Lahjoituskohteen on päättänyt konsernin henkilöstö äänestämällä mieleistään kohdetta.
Lahjoituksella autetaan syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja ehkäistään eriarvoisuuden kasvua kotimaassa: ”Meille on tärkeää jakaa hyvinvointia ja joulumieltä sitä tarvitseville. Mahdollistamme lahjoituksella esimerkiksi harrastuksia vähävaraisten perheiden lapsille. Myös nuorten opintoja tuetaan lahjoitusvaroin hankkimalla esimerkiksi opiskelumateriaaleja lukio- ja ammattiopintoihin.” kertoo Cor Groupin toimitusjohtaja Teppo Lindén.