Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
fysioterapeutti-tutkii-asiakkaan-jalkaa

Vaivaisenluu ja päkiäkipu

Alaraajafysioterapia Fysioterapia Fysioterapian terveyskirjasto

Vaivaisenluu tarkoittaa isovarpaan pään kääntymistä sisäänpäin kohti muita varpaita. Samalla isovarpaan sivulle alkaa muodostua luinen kyhmy.

Vaivaisenluuta esiintyy pääosin naisilla, mutta sitä on myös vähemmässä määrin miehillä. Naisilla vaivaisenluu yhdistetään liian pieniin ja korkeakorkoisiin kenkiin. Liian kapeat kengät voivat ylläpitää ongelmaa ja hangata luista kyhmyä, jolloin kyhmy kasvaa isommaksi.

Vaivaisenluun riskitekijät

Pääsääntöisesti vaivaisenluuta aiheuttaa jalkaterän virheellinen toiminta. Vaivaisenluun riskitekijöitä ovat naisilla korkea painoindeksi ja korkeakorkoisten kenkien käyttö. Miehillä puolestaan vaivaisenluun riskitekijöitä ovat korkea painoindeksi ja pronatoiva jalkaterä. Näiden lisäksi vaivaisenluun riskitekijöitä ovat sukurasite, korkea ikä ja rakenteelliset ominaisuudet kuten lyhyt I. jalkapöytäluu suhteessa II. jalkapöytäluuhun. Tätä rakenteellista ominaisuutta kutsutaan kansankielessä ”akkavallaksi”.

Vaivaisenluun kehittyminen

Vaivaisenluu kehittyy, kun jalkaterän pitkittäinen kaari antaa periksi kuormituksessa muuttaen I. jalkapöytäluun kulmaa. Tämä ahtauttaa nivelen liikettä ja alkaa ajan kanssa kääntää isovarvasta kohti vaivaisenluuasentoa. Vaivaisenluun yhteydessä on yleensä epätasapainoa isovarpaan loitontajalihaksen ja lähentäjälihaksen suhteen. Lihasten epätasapaino saattaa kuitenkin olla joko syy tai seuraus, jota ei olla vielä tutkimuksissa saatu selville.

Vaivaisenluun kuntoutus

Vaivaisenluu voi aiheuttaa kipua ja toiminnallista haittaa sekä hankaloittaa sopivien kenkien löytämistä. Vaivaisenluun fysioterapeuttinen kuntoutus sisältää tilanteen mukaan muun muassa terapeuttisia harjoitteita, yksilölliset tukipohjalliset, teippausta, manuaalisia käsittelyitä ja kenkäohjausta. Kuntoutuksen tavoitteena on lievittää kipua, korjata toimintahäiriötä ja virheasentoa. Kuntoutus on aina ensisijainen hoitomuoto ennen kirurgisia toimenpiteitä.

Virheellinen kuormituksen jakautuminen päkiäkivun taustalla

Päkiäkipu tarkoittaa jalkaterän etuosassa pohjan puolella olevaa kipua. Yleensä päkiäkivut johtuvat virheellisestä kuormituksen jakautumisesta. Kuormitus jakaantuu virheellisesti, jos isovarpaan toiminta on muuttunut. Isovarpaan tulisi kantaa suurin osa etuosan kuormituksesta askeltaessamme. Syitä isovarpaan toiminnan muutokselle voivat olla esimerkiksi vaivaisenluu tai jäykkä isovarvas. Monesti vaivaisenluun kehittyessä kivut itse vaivaisenluussa häviävät ja siirtyvät virheellisen kuormituksen seurauksena päkiän keskiosalle. Päkiänkivut voivat tulla myös liian ahtaista kengistä, jotka eivät anna jalan levitä riittävästi askeltaessa.

Päkiäkivun kuntoutus

Ensisijaisena kotihoitona kannattaa tarkastaa ja kokeilla kaikki jalkineet, että onko jokin kenkäpari selkeästi muita huonompi tai parempi. Fysioterapiassa voidaan tarkastaa asiakkaan askellus ja ohjata tarvittaessa siihen terapeuttisia harjoitteita. Yksilöllisillä tukipohjallisilla saadaan aikaiseksi välitön kivun lievittyminen, kun virheellisesti jakautunut kuormitus jaetaan tasaisemmin ja lisätään iskunvaimennusta.


fysioterapeutti-tutkii-mies-asiakaan-jalkaa

Fysioterapialla apua vaivaisenluun ja päkiän kipuihin

Häiriöt alaraajan toiminnassa ja sen liikeketjussa voivat aiheuttaa oireita jalkaterään, nilkkaan, sääreen, polveen, lonkkaan ja aina alaselkään asti. Alaraajafysioterapiaan erikoistuneet asiantuntijamme voivat auttaa kipusi selvittämisessä ja hoidossa.

Varaa aika alaraajatutkimukseen


Lue tuki- ja liikuntaelinsairauksien fysioterapiasta

Tutustu fysioterapiapalveluihimme