Hammaslääkäripelon taustalla on usein avuttomuuden tunne

On tutkitusti todistettu, että suun terveyden laiminlyönti aiheuttaa isoja yleisterveyden ongelmia. Mediassa on ollut tasaisin väliajoin pinnalla, kuinka sydänsairauksilla on yhteys suun terveyteen. On väläytelty jopa ennenaikaisten synnytysten olevan yhteydessä suun bakteereihin. Näin voidaan tiivistää, jos hiukan oiotaan. No miksi sitten emme hoida suutamme?

Kuinka suuri selitys on se, että ihmiset pelkäävät hammaslääkäreitä? Pelkäävät jopa enemmän kuin oman terveytensä merkittävää heikkenemistä tai jopa oman terveyden lopullista menettämistä.

Hammaslääkäri itsessään ei varmasti ihmisenä ole pelottava, vaikka varmasti tästäkin ammatista heitäkin löytyy. Onhan sitä pelottavia opettajia ja postinjakajiakin, ainakin minun lapsuudessani oli.

Tasavertaisuudella taklataan avuttomuutta

Pelkotiloja on myös tutkittu paljon, mutta oman kokemukseni kautta, tuhansien kohtaamisten myötä, olen tullut siihen tulokseen, että hammaslääkäriä enemmän vastaanotolla pelottaa avuttomuus.

Tämäkin työ on ihmisten välisiä kohtaamisia. Pelkoa voidaan mielestäni hyvin paljon lieventää sillä, että ihmiset kokevat toisensa tasavertaisina. Sillä pelkäämmekö enemmän toimenpidettä kuin hammaslääkäriä? Toista ihmistä vai kohtaamista? Vai ennen kaikkea sitä avuttomuuden tunnetta, jossa emme tiedä, miksi asioita tehdään ja millä tavalla?

Kuulin kerran erään isän mainitsevan lapselleen, että jos et pese hampaita, joudut hammaslääkäriin. Tapahtuiko tässä jotain peruuttamatonta pienen ihmisen sielussa? Siirsikö isä oman traumansa eteenpäin?

Ei varmasti tietoisesti, mutta jos asiaa toistetaan aina kun harjailu ei kiinnosta, voi olla, että kommentti jättää muistijäljen. On kaunis ajatus, että jaksaisimme kertoa lapsillemme hyvää kaikista muista ihmisistä, siis hammaslääkäreistäkin. Väsyneenä ja vasten seinää tulee tietysti sanottua asioita, joita ei pohjimmiltaan tarkoita. Tärkeää kuitenkin on, että toimemme on tiedostettu siten, että ennemmin rakennamme luottamusta tulevaisuuden toivoille kuin murramme sitä.

Hammaslääkärille vaikeneminen ei ole kultaa

Mitä hammaslääkäri sitten voi itse pelkoon vaikuttaa? Ainakin havahtumalla siihen, että tässä ammatissa vaikeneminen ei ole kultaa. Mitä hiljaisempi ja vähäpuheisempi hammaslääkäri, sitä todennäköisemmin jää tuolissa makoilijalle tulkinnan mahdollisuuksia.

Toki ääntä voi pitää hyvin monella tavalla: puhuuko hammaslääkäri kehuen ja kannustaen vai syyllistäen ja moittien? Pelko on kuin muurahaiskeko, joka on kasvanut, kun siihen on kannettu lisää neulasia. Joko omasta toimesta tai vahvasti avustettuna. Jos tämä keko on päässyt kasvamaan riittävän korkeaksi, on luottamuksen rakentamisella ja inhimillisellä otteella suuri merkitys keon purkamisessa.

Olen monta kertaa kuullut vastaanoton lopuksi asiakkaan suusta kommentin, että toivottavasti emme tapaa kovin nopeasti. Tämä viestii mielestäni sitä, että olemme päässeet suhteessamme sille tasolle, että tuollaisen kommentin uskaltaa sanoa. Tai näin ainakin sen itselleni olen positiivisesti myynyt.

Kirjoittaja

Antti Peteri,
johtava hammaslääkäri