Hammaslääkäriasema DentHouse Lahdessa osaksi CoronariaHammasklinikkaa – korkealuokkainen hammashoito ja tuttu palvelusäilyvät ennallaan
Coronaria Hammasklinikka Oy:n toiminta laajenee Lahdessa, kun hammaslääkäriasema DentHouse tulee liiketoimintakaupan kautta osaksi Coronaria Hammasklinikkaa. Liiketoimintakauppa astuu voimaan 1.10.2024. Kaupan myötä DentHousen toiminta ja asiakkaat siirtyvät Coronaria Hammasklinikan hoidettavaksi.
”Olen tyytyväinen, että toimintamme jatkuu nyt osana Coronaria Hammasklinikkaa. On hienoa, että asiakkaiden hoito säilyy ennallaan, kun tutut tekijät jatkavat työtään tutussa paikassa. Asiakkaat voivat luottaa siihen, että he ovat hyvissä käsissä vastaisuudessakin kaikin puolin.”, toteaa Helena Ihalainen DentHousesta.
Hyvää palvelua jatkossakin tutuilta ammattilaisilta Lahden keskustassa
DentHouse on perustettu vuonna 2008. Hammaslääkäriasemalla työskentelee tällä hetkellä kymmenen suun terveyden asiantuntijaa. Kaupan myötä DentHousen henkilökunta ja ammatinharjoittajat siirtyvät Coronarian palvelukseen.
DentHousen nykyisille asiakkaille muutos ei aiheuta toimenpiteitä. Asiantuntevaa ja yksilöllistä hoitoa ja palvelua saa jatkossakin tutuilta ammattilaisilta ja samassa tutussa osoitteessa Rautatienkadulla Lahden keskustassa. Myös toimipisteen puhelinnumero pysyy samana.
Kotimaista ja laadukasta hammashoitoa lahtelaisille kätevissä sijainneissa
”Jo pitkään tasokasta täyden palvelun hammashoitoa alueen asukkaille tarjonnut DentHouse täydentää Coronaria Hammasklinikan ketjua erinomaisesti, sillä meidät tunnetaan laadukkaana ja mutkattomana kotimaisena toimijana. DentHousen laajan osaamisen avulla vahvistamme merkittävästi palveluamme alueella. Pystymme jatkossa tarjoamaan lahtelaisille kattavat erikoishammaslääkäripalvelut ja vastaanotot kahdessa kätevässä sijainnissa: keskustassa ja Launeen Prismalla.”, kertoo Coronaria Hammasklinikan toimitusjohtaja Mikko Lappalainen.
”Lisäksi tuomme uusinta suun terveyden teknologiaa hoidon tueksi ja digitaalisia palveluita asiakkaille.”, Lappalainen jatkaa liiketoimintakaupan hyödyistä.
Me Coronaria Hammasklinikalla huolehdimme suun terveydestä laadukkaasti ja kokonaisvaltaisesti. Olemme kotimainen ketju ja meillä on tällä hetkellä 20 modernia hammasklinikkaa Helsingistä Kuusamoon. Haluamme olla pitkäaikainen luottokumppani hammashoidossa ja omalta osaltamme edistää suomalaista suun terveyttä.
Lisätiedot:
Mikko Lappalainen
Toimitusjohtaja
Coronaria Hammasklinikka Oy
p. 040 5737 912, mikko.lappalainen(at)coronaria.fi