Petrean kuntoutus osaksi Coronariaa
Coronaria ostaa liiketoimintakaupalla Petrean kuntoutusliiketoiminnan. Kaupan toteutuessa Petrean asiakkaiden kuntoutuspalvelut jatkuvat entiseen tapaan tuttujen asiantuntijoiden toimesta.
Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy ja Petrea Säätiö sr ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Petrea Säätiö sr:n kuntoutuspalvelut siirtyvät Coronarialle. Kauppa on ehdollinen sopimuskumppaneiden ja viranomaisten hyväksynnälle. Kaupan täytäntöönpano on aikaisintaan 31.12.2023.
Kaupan toteutuessa Petrean työntekijät siirtyvät Coronarialle vanhoina työntekijöinä. Toiminta tulee jatkumaan nykyisessä Holiday Club Caribian toimipisteessä ja asiakkaat saavat jatkossakin kuntoutuksen palvelut osaavilta asiantuntijoilta. Kaupan myötä Coronariaan siirtyy ammatillisen ja harkinnanvaraisen kuntoutuksen palveluita, noin 3 M€:n liikevaihto ja noin 30 työntekijää.
"Meillä on pitkä historia kuntoutuspalveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta. Olemme nähneet kuntoutuksen toimialan muutokset, joita on tapahtunut paljon. Meillä on aina työskennellyt osaavaa, ammattitaitoista ja sitoutunutta henkilöstöä, joista olen todella ylpeä. Jouduimme tänä syksynä luopumaan toisesta toimipisteestämme, jonka myötä asiakasmäärät laskivat. Tämä on haastanut myös toisen toimipisteemme toimintaa", toteaa Petrea Säätiön toimitusjohtaja Päivi Dahl ja jatkaa.
"Olenkin iloinen, että löysimme Coronariasta kumppanin, joka tarjoaa ammattitaitoiselle henkilöstöllemme ja laatubrändillemme uuden hyvän kodin. Coronaria on kehittänyt toimintaansa ja työkaluja pitkäjänteisesti ollen kuntoutuksen toimialalla vahva toimija".
"Petrealla on kattavat kuntoutuspalvelut, jotka täydentävät hyvin meidän palvelukokonaisuuttamme, erityisesti Turun seudulla, jossa Petrealla on vahva asema. Henkilöstöllä on vankkaa osaamista ja he ovat todella sitoutuneita tuottamaan asiakkaille vaikuttavaa kuntoutusta. Olemme kiitollisia, että saamme heistä ammattitaitoisia uusia työkavereita", sanoo Coronaria kuntoutuspalveluiden toimitusjohtaja Arto Lamberg.
"Petrealla on pitkät perinteet ja he ovat olleet kuntoutustoiminnassa edelläkävijä monella tapaa. Olemme todella iloisia, että voimme yhdessä kehittää toimintaamme eteenpäin. Oikea-aikaisella ja vaikuttavalla kuntoutuksella on suuri yhteiskunnallinen merkitys, johon haluamme entistä vahvemmin päästä vaikuttamaan. Toivotan petrealaiset lämpimästi tervetulleiksi osaksi laajaa kuntoutusverkostoamme!”, Lamberg jatkaa.
Lisätietoja:
Coronaria kuntoutuspalvelut Oy
Arto Lamberg
toimitusjohtaja
050 400 1108
arto.lamberg@coronaria.fi
Petrea Säätiö sr
Päivi Dahl
toimitusjohtaja
050 300 9547
paivi.dahl@petrea.fi