Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
nainen kuuntelee musiikkia kuulokkeet korvissa ja huppu paassa yksin

Sosiaalisten tilanteiden pelko

Psykologiset palvelut

Julkinen esiintyminen tai erityisen huomion kohteena oleminen kiusaannuttaa monia. Vähemmän ujokin jännittää työhaastattelua tai sokkotreffejä. Jos sosiaalinen kanssakäyminen herättää kuitenkin vahvoja pelon ja ahdistuksen tunteita puhutaan sosiaalisten tilanteiden pelosta. Kun pelot ja ahdistus vaivaavat jo ennen itse tilannetta tai odotukset tilanteesta ohjaavat välttelemään niitä lähes täysin, voi elämänlaatu heiketä merkittävästi. Välttely johtaa nopeasti ihmissuhteiden ja arjen rajoittumiseen ja saattaa vaikuttaa työssä tai opiskeluissa selviämiseen. Tätä ei tarvitse nähdä luonteenpiirteenä vaan pelkonsa voi voittaa.

Miltä sosiaalisten tilanteiden pelko tuntuu

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä on huolissaan siitä, että on ”nolo” tai käyttäytyy negatiivista huomiota herättävästi muiden seurassa. Sosiaalisten tilanteiden pelko saattaa tuntua esim. esiintymistilanteissa hikoiluna, tärinänä, äänen värinänä, kasvojen punastumisena, ”perhosina vatsassa” tai tarpeena käydä toistuvasti vessassa. Huolena on usein se, että muut huomaavat jännittämisen, vaikka oireet ovat harvoin muille nähtävissä. Ajatuksissa pyörivät pelot siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka todellisuudessa muut eivät kiinnittäisi henkilöön lainkaan huomiota.

Sosiaalisten tilanteiden pelon hoito

Sosiaalisten tilanteiden pelon voittamisessa olennaisinta on altistaminen. Tätä tehdään asteittain ja sen voi aloittaa mielikuvaharjoituksista. Altistuksessa siirrytään asteittain haastavammalta tuntuviin tilanteisiin. Jos ahdistus nousee ylivoimaiseksi, voidaan palata aina askel taaksepäin. Altistusten myötä positiivisten selviämiskokemusten määrä lisääntyy ja tilanteen herättämä ahdistus vähenee. Tilanteiden kohtaaminen antaa myös mahdollisuuden tarkkailla ja kyseenalaistaa omia herääviä ajatuksia ja niiden paikkansa pitävyyttä. Jännitystä ja fyysisiä tuntemuksia voi hillitä erilaisin rauhoittumis- ja rentoutumiskeinoin. Kun mieli täyttyy negatiivisista ajatuksista ja itsensä tarkkailusta, saattaa sosiaalinen toiminta näyttäytyäkin kömpelönä. Ilman harjoittelua sosiaaliset taidot eivät kuitenkaan kehity. Itseään kohtaan on hyvä löytää armollisuutta, ”mitä väliä, vaikka mokaisin!”. Vaikka tulisimme kuinka sosiaalisesti taitaviksi, ei se tarkoita, ettemme joskus olisi vähän nolojakin.

Milloin hakea apua

Altistusharjoituksia voi tehdä itsenäisesti kotona erilaisten omahoito-ohjeiden tukemana. Psykologin puoleen kannattaa kääntyä, mikäli ahdistus tuottaa suurta tuskaa, välttelykäyttäytyminen rajoittaa merkittävästi arjen toimintakykyä tai omahoito-ohjeet eivät tunnu riittäviltä. Avun hakeminen sosiaalisten tilanteiden pelkoon voi tuntua vaikealta, jos puheluiden soittaminen tai vieraiden ihmisten tapaaminen juuri on ongelma. Läheisten kannustus, apu ja turva voi siis olla tarpeen ammattilaisen luo hakeutumisessa.


nuori nainen katsoo ulos sateisesta ikkunasta

Sosiaalisten tilanteiden pelkoon on saatavilla apua

Tule tunnin mittaiseen alkukartoitukseen, jossa keskustellaan mm. oireiden ilmenemisestä arjessa, elämäntilanteesta, itsehoitokeinoista sekä mahdollisista hoitovaihtoehdoista. Keskustelun pohjalta sinulle laaditaan selkeä jatkosuunnitelma.

Varaa aika soittamalla 010 2712 940. Alkukartoituksen kesto on 60  min./110 euroa.

Katso toimipaikat