Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Pariskunta istuu sohvalla ja katsoo toisiaan

Pariterapia

Pariterapia on terapiamuoto, jossa on mahdollista turvallisesti ja kiireettömästi kuunnella ja jakaa ajatuksia ja tunteita sekä löytää yhteistä ymmärrystä suhteesta. Pariterapiassa molemmille osapuolille annetaan mahdollisuus tulla kuulluksi. Ystävät voivat kuunnella huolia, mutta silloin toisen osapuolen kertomus jää usein kuulematta. Jokainen ihminen on tunneihminen: tunteita ei voi kytkeä pois päältä ja siksi niitä kannattaa opetella kuuntelemaan ja ymmärtämään.

Pariterapian onnistumisen kannalta varhainen aloitus on oleellista.

Yleensä pariterapiaan hakeudutaan, kun tavalliset keinot ristiriitojen purkamiseen eivät enää toimi. Pariskunnan välille on ehtinyt syntyä negatiivisen vuorovaikutuksen kehä, jossa kaikki keskusteluyritykset muuttuvat riitelyksi. Tilanteen purkaminen tulee ajan myötä yhä hankalammaksi.

Pariterapia – Aikaa ja armollisuutta

Pariterapian tuloksia arvioidaan prosessin edetessä. On tärkeää seurata, kuinka pariterapiassa läpikäydyt asiat vaikuttavat ja muuttavat arkea. Muutoksille kannattaa antaa aikaa sekä olla itselle ja toiselle armollinen.

Kaikki pariterapiavastaanottoa pitävät terapeutit ovat laillistettuja terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joilla on perhe- tai pariterapeutin koulutus.

Milloin hakeutua pariterapiaan

Jos koet turvattomuutta, yksinäisyyttä tai läheisyyden puutetta parisuhteessasi, kannattaa hakeutua pariterapiaan. Samoin silloin, jos arki on muuttunut jatkuvaksi riitelyksi ja puolisen kohtaaminen tuntuu vaikealta.

Pariterapiaan on syytä hakeutua, jos perheessä on lapsia ja vanhempien toimimaton vuorovaikutus alkaa heijastumaan ja vaikuttamaan lapsiin.

Tärkeää pariterapian onnistumisen kannalta on, että kummallakin puolisolla on motivaatiota tarkastella suhdetta.

pariskunta seisoo vierekkäin ulkona ja katsovat yhdessä kohti vesimaisemaa

Miten pariterapiaan pääsee

Pariterapiaan voit tulla varaamalla suoraan ajan asiantuntijoillemme. Ajan voi varata puolisoista kumpi tahansa. Voit varata ensin ajan tunnin kestävään alkukartoitukseen, jonka jälkeen tehdään yhteinen suunnitelma jatkosta. Joissain tapauksissa pariterapiasta voi saada myös Kela-korvauksen. Jos olet tulossa vastaanotolle Kelan maksusitoumuksella, varaa silloin aika pariterapeutille, jolla on Kela-pätevyys.