Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Vanhemmat ja lapsi istuvat sohvalla perheterapiassa

Perheterapia

Perheterapiaan hakeudutaan perheen kriiseihin, parisuhteeseen, vanhemmuuteen sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvissä tilanteissa. Perheterapiasta on apua silloin kun perheen vuorovaikutuksessa on ongelmia tai kun jonkun perheenjäsenen tilanne kuormittaa perhettä.

Perheterapia on ammatillisesti erikoistunutta tukea, jolla pyritään lieventämään tai poistamaan terapiaan hakeutuneen asiakkaan tai asiakkaiden ongelmia ja paha olo.

Keskiössä pahan olon lievittäminen

Perheterapiassa keskitytään ongelmia ylläpitävien ja kehitystä estävien vuorovaikutustapojen muuttamiseen. Perheterapian keskiössä on perheen ja perheenjäsenten voimavarojen vahvistaminen ja psyykkisen pahan olon lievittäminen.

Käynneille voi tulla yksin, pariskuntana tai perheenä.

Milloin perhetera­peutti voi auttaa

Terapiaan lähdetään usein kovin myöhään. Kun elämässä tulee eteen kriisi tai voimavarat ehtyvät vähitellen, on lupa pyytää apua. Terapeutti on ammattilainen, joka kannattelee, tukee ja ohjaa yksilöllisen tarpeen mukaisesti.

Ammattiauttajan puoleen kääntymistä on hyvä harkita silloin kun ahdistavat tuntemukset vievät liian suuren osan tarkkaavaisuudestasi. Apu on usein tarpeen myös silloin kun olet huolissasi omasta tai perheenjäsenen psyykkisestä toimintakyvystä ja jaksamisesta. Perheterapiassa annettu apu ja tuki kriisin varhaisessa vaiheessa vaikuttaa koko perheen hyvinvointiin.

  • Perhetilanne on ajautunut umpikujaan
  • Kohtaat kriisin
  • Jos sinulla on huoli parisuhteeseen liittyen
  • Nuorten itsenäistymisvaihe aiheuttaa uupumusta
  • Joku perheessä voi huonosti ja se heijastuu koko perheen hyvinvointiin
  • Haluatte ohjausta vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä
  • Ahdistus, masennus, pelko, unihäiriöt tai esim. itsetuhoiset ajatukset vievät voimavarasi
  • Lapsella tai nuorella on käytös- tai tunnehäiriöitä
  • Perheessä on syömisongelmaa, päihdeongelmaa tai sairauteen liittyviä sopeutumisongelmia
  • Kun perheenjäsen tarvitsee hoitoa diagnosoituun mielenterveysongelmaan
  • Kun perhe tarvitsee tukea somaattiseen sairauteen liittyen

Perhetera­piassa eri näkökulmista yhteinen ymmärrys

Perheterapialla vaikutetaan ajankohtaisiin, perheenjäsenten välisiin vuorovaikutussuhteisiin sekä perheenjäsenten näkemyksiin toisistaan ja toisten motiiveista. Tarkastelemalla ongelmaa eri perheenjäsenten näkökulmasta mahdollistetaan yhteinen ymmärrys ja juuri kyseiselle perheelle soveltuvat muutoksen ratkaisumallit.

Perheterapiassa myös ymmärretään perheen historian vaikutus perheen hyvinvointiin ja rakennetaan uusia toimintamalleja ja merkitysyhteyksiä tukemaan muutosta. Terapiassa keskitytään siis sekä muutoksen mahdollistamiseen että perheen voimavarojen hyödyntämiseen.

Perheterapian tavoitteena on rakentaa sellaisia puhumisen ja olemisen tapoja, jotka vähentävät mielipahaa, huolta ja psyykkisiä oireita.

Valmiuden kohdata erilaisia perheitä

Kaikilla perheterapeuteillamme on erityistason perheterapiakoulutus ja oikeus toimia terveydenhuollon ammattihenkilönä (Valvira).

Kattavaan koulutukseen ja kokemukseen perustuen terapeuteilla on valmiudet kohdata erilaisia perheitä ja pariskuntia sellaisella tavalla ja menetelmällä, joka kulloinkin on tarkoituksenmukainen sekä perheelle tai pariskunnalle hyväksyttävä ja helppo ymmärtää.

Isä ja tytär piirtävät yhdessä perheterapiassa

Miten perheterapiaan pääsee?

Itsemaksavana asiakkaana voit hakeutua terapiaan suoraan ottamalla yhteyttä ajanvarauspalveluumme puhelimitse tai sähköpostilla. Autamme sinua löytämään sopivan terapeutin ja hoitomuodon. Jos sinulla on Kelan ammatilliseen tai lääkinnälliseen kuntoutukseen liittyvä maksusitoumus, otathan yhteyttä ajanvarauspalveluumme puhelimitse tai sähköpostilla, niin tarjoamme sinulle sopivaa terapeuttia.