Unihoitajan työ vei Katri Särkikosken mennessään. Kuvassa Katri.

Uni vei mennessään – Vuoden unihoitajaksi valittu Katri Särkikoski vaihtoi bioanalyytikon työt unihoitajan tehtäviin

Coronaria hoitohenkilökunnan työpaikkana

Unihoitaja Katri Särkikoski ei olisi bioanalyytikon työt aloittaessaan osannut kuvitella päätyvänsä työurallaan vielä unihoitajaksi. Tänä vuonna Suomen unihoitajaseura valitsi Särkikosken vuoden 2023 unihoitajaksi. Särkikoski yllättyi valinnasta positiivisesti.

Kriteereinä valintaan ovat muun muassa hyvän unen merkityksen esilletuominen ja oman osaamisen kehittäminen. Särkikosken valintaan vaikuttivat unihoitajaseuran mukaan hänen monipuolinen työnsä unen tutkimuksen ja hoidon parissa, sekä oman osaamisen aktiivinen kehittäminen unihoitajana.

Valituksi tuleminen yllätti 10 vuotta alalla toimineen Särkikosken positiivisesti:

”Ehdolla oli muitakin, enkä olisi osannut kuvitella, että minä voisin tulla palkituksi.”

Bioanalyytikosta unihoitajaksi

Särkikosken urapolku terveydenhoitoalalla alkoi bioanalyytikon työstä. Valmistumisen jälkeen hän työskenteli Tampereen yliopistollisen sairaalan kuvantamiskeskuksessa kliinisen neurofysiologian laboratoriossa.

”Opiskeluihin sisältyi pintaraapaisuna tutustuminen unilaboratorioon. En kuitenkaan olisi voinut vielä opiskellessa kuvitellakaan työskenteleväni unihoitajana ja uniteknikkona.”

Kliinisen neurofysiologian laboratoriossa työskennellessään Särkikoski tutustui myös samassa yhteydessä toimivaan unilaboratorioon.

”Oli oikeastaan onnellinen sattumus, että päädyin näkemään unilaboratorion toimintaa ja kiinnostuin unitutkimuksesta. Aloin vähitellen ymmärtää, kuinka kokonaisvaltaisesti uni vaikuttaa kaikkeen.”

Unihoitajan työ vei Katri Särkikosken mennessään

Unihoitajana parasta on oman työn tulokset

Särkikosken mielestä antoisinta unihoitajan työssä on päästä näkemään oman työnsä tulokset.

”Huono nukkuminen vaikuttaa mielialaan ja tekee ihmisestä kireän. Asiakas saattaa olla vastaanotolle tullessaan todella väsynyt ja jopa kiukkuinen. Kun asiaa sitten tutkitaan ja hoito käynnistyy, niin kontrollikäynnillä näkeekin aivan toisenlaisen ihmisen. Monesti olen miettinyt, että onko tämä edes se sama ihminen ensikäynniltä. Tämän työn suola on se, että näkee ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisääntyvän.”

Myös hyvällä työyhteisöllä on Särkikosken mielestä vaikutusta työn mielekkyyteen.

”Meillä on tosi hyvä työporukka ja lääkärit ovat innostuneita aiheesta. Yhteistyö toimii suuntaan ja toiseen. Mietimme myös porukalla haastavampia tapauksia.”

Unessa itsessään mielenkiintoista Särkikosken mielestä on se, että uni vaikuttaa kaikkeen ja kaikki vaikuttaa myös uneen.

”Terveydentilassa saattaa olla paljonkin asioita, joita pitää ottaa huomioon, kun lähdetään hakemaan parempaa unta.”

Katrin ajatukset hyvästä levosta

Arvosta unta

Varsinkin ruuhkavuosien aikana unesta ja levosta alkaa helposti nipistää ja karsia. Sen sijaan uneen kannattaisi suhtautua välttämättömänä ja hyvänä asiana arjessa, sillä lepo on tärkeää. Hyvän unen ja levon merkityksestä toitotetaan nykyään paljon mediassa ja se on aivan totta. Unta pitää arvostaa.

Asennoidu uneen oikein – uni ei ole välttämätön paha

Hyvä asennoituminen nukkumiseen on sellainen, että iltaisin nukkumaan mennessä pystyy ajattelemaan, että on ihana asia mennä nukkumaan ja saada lepohetki.

Ajoissa tutkimuksiin

Tutkimuksiin kannattaa hakeutua herkästi, jos nukkumisesta tulee ahdistava olo jo hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa tai aamulla tuntuu siltä, että kroppa on hereillä, mutta pää ei.

Unihäiriöt ovat hyvin hoidettavissa

Jokainen meistä tietää, miltä tuntuu huonosti nukutun yön jälkeen. Totumme kuitenkin väsymyksen tunteeseen, jos unihäiriö tai huono palautuminen kestää pitkään.

Jos vireystasosi ei ole sellainen kuin toivoisit sen olevan, sinua väsyttää päivisin, olosi on voimaton ja saamaton, painosi on noususuuntainen ja ärsyynnyt helposti, varaa aika Coronaria Uniklinikalle. Me selvitämme mistä huono vireystasosi johtuu. Pääset suoraan ammattilaistemme vastaanotolle, eikä väsymystäsi ohiteta olankohautuksella.

Voit varata ajan hoitajallemme vastaanotto- ja neuvontakäynnille tai lääkärillemme. Tervetuloa!

Varaa aika >


Kiinnostaako uni? lue lisää