Endokrinologien kokemuksia etätyöstä
Vastaanotto sujui nopeasti ja asiat saatiin käsiteltyä hyvin. Sähköiset viestimet tuntuvat olevan potilailla hyvin hallussa. Muun muassa näin kertoivat endokrinologit kokemuksistaan Lääkäriportaalin etätyökyselyssä. Kaikki kyselyyn vastanneet endokrinologit ilmoittivat, että etätyö houkuttaa juuri nyt. Mitkä ovat sen hyödyt?
Lääkäriportaalin kysely kartoitti endokrinologien kokemuksia ja ajatuksia etätyöstä. Monien erikoisosaajien tapaan endokrinologeja on valtakunnallisesti vähän, ja ammattilaisten osaamisen hyödyntäminen koko maan alueella on yhä tärkeämpää. Suurin osa vastanneista endokrinologeista kertoikin, että etätyö on heille tuttua ja osa arkea.
Endokrinologit kuvailivat avoimissa vastauksissa tarkemmin asioita, joiden hoitaminen onnistuu erityisen hyvin juuri etävastaanotolla. Sellaisia ovat esimerkiksi kontrollikäynnit ja vastaanotot, joissa tutkimustuloksilla on merkittävä rooli. Etävastaanottoon sopivat vastaajien mukaan myös lyhyet voinnin tarkistukset sekä neuvominen ja ohjaus. Myös laboratoriokokeiden tulkinta ja kuvantamistuloksista kertominen onnistuvat vastaajien mukaan hyvin puhelimitse, samoin etäseurantatietojen arviointi.
Etätyöskentely on sujuvaa ja tehokasta
Etävastaanottotyötä tehneet endokrinologit kuvasivat kyselyn avoimissa vastauksissa, mitkä asiat olivat toimineet etänä hyvin. Vastauksissa korostui selvästi, että etätyön hyöty syntyy ennen kaikkea ajankäytön tehokkuudesta. Vaikka osalla etätyö oli polkaistu nopeasti käyntiin, työ saatiin sujumaan ongelmitta.
- Ajankäyttö on tehokasta ja yhteydet toimivat kohtalaisen hyvin.
- Vastaanotto sujui nopeasti ja asiat saatiin käsiteltyä hyvin. Usein avustava läheinen pääsee paikalle helpommin myöskin.
- Laboratoriokokeiden tulkinta ja kuvantamistuloksista kertominen onnistuvat hyvin puhelimitse, samoin diabeteksen etäseurantatietojen arviointi.
- Sähköiset viestimet tuntuvat olevan suurimmalla osalla potilaista hyvin hallussa.
- Potilaan ei tarvitse matkustaa. Korona-aikana vältetään tapaamisia. Kontrollit hoituvat helposti.
Etävastaanoton haasteita
Kaikki ei kuitenkaan ole vastaajien mukaan aina toiminut etävastaanotolla täysin vaivatta. Vaikka pääsääntöisesti teknologian kuvattiin toimivan hyvin, se oli ajoittain lyönyt myös kapuloita rattaisiin.
- Vastaanoton pitää pysyä hyvin aikataulussa, jotta ajanvaraus pysyy voimassa. Asiakkaan tekniset valmiudet on oltava riittävän hyvät ja on esimerkiksi kyettävä lataamaan pumppuinsuliini- ja glukoositiedot pilvipalveluun (diabeetikot). Ääni ja kuva eivät aina kulje yhtäaikaisesti ja ääni voi pätkiä ja hukkua.
- Tietoturvallisen yhteyden ottaminen potilaan kotiin aiheutti aluksi tietoteknisiä ongelmia, jotka sujuvat nyt.
- Videovastaanoton lisäarvo puhelinkontaktiin nähden on vähäinen ja aikaa menee säätäessä.
Vastaajat toivat esille myös, että kaikki työ ei luonnollisestikaan sovellu etävastaanottoon. Osassa tapauksista potilaan kohtaaminen kasvokkain olisi ollut monen vastaajan mielestä tärkeää.
- Oli hetkiä, jolloin olisi toivonut näkevänsä potilaan – kliinisellä statuksella on merkitystä.
- Yhteys potilaaseen jää hivenen kaukaiseksi.
- Kaikkea ei voi hoitaa etänä, jos on esimerkiksi uusia oireita, joita pitäisi kliinisesti tutkia.
Endokrinologit ovat tyytyväisiä omaan työhönsä
Suurin osa vastanneista kertoi olevansa tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä työelämäänsä tällä hetkellä. Vastaajien mukaan tyytyväisyys työelämässä rakentuu kehittämismahdollisuuksista, hyvästä työyhteisöstä ja siitä, että omaa työtä ja työtehtäviä on mahdollista muokata itselle sopivaksi. Hyvä työyhteisö ja pätevät hoitajat ovat myös olennainen osa toimivaa arkea. Kaiken perustana on kokemus siitä, että oma työ on merkityksellistä, kuten eräs vastaaja kiteytti:
- Innostavat kehittämisprojektit, työkaverit ja tunne siitä, että tekee arvokasta työtä.
Lääkäriportaalin kysely endokrinologeille oli käynnissä 25.11.–2.12.2020. Lääkäriportaalin endokrinologian alalle rekisteröityneistä käyttäjistä (57 kpl) kyselyyn vastasi yhdeksän lääkäriä. Artikkelia on muokattu alkuperäisestä.
Lue lisää työmahdollisuuksista rekrysivuiltamme.