Coronaria TietoTaidon osakkaat

Tietotaito on neljän naisen taidonnäyte

Ajankohtaista

Coronaria osti tukevan määrän työelämäosaamista

"Tarina on pitkä ja monivaiheinen", sanoo työterveyspsykologi Pirkko-Liisa Hyttinen, kun häneltä kysyy Tietotaito Group Oy:n synnystä.

"Alun perin yrityksen perusti neljä miespsykologia. Nyt omistajia ovat – tai siis olivat juuri tehtyyn yrityskauppaan asti - neljä naista", hän kertoo.

Eikä sekään, että Hyttinen aikoinaan päätyi psykologiksi ja yrityksen omistajaksi, tapahtunut aivan suoraviivaisesti. Hän oli ensin kasvatustieteilijä, joka oli kovin kiinnostunut psykologiasta, teki siitä pitkät sivuopinnot yliopistossa, ja sitten päätti opiskella psykologiksi.

Hyttinen työskenteli vielä 1990-luvulla Pohjois-Karjalan Sähkön henkilöstöpäällikkönä. Tehtävään sisältyi paljon kanssakäymistä työterveyspalvelujen tuottajien kanssa. Hyttinen ihmetteli vuorovaikutuksen kapeutta.

"Pelkistäen yrityksen ja työterveyshuollon välillä kulki kahdenlaisia lappuja: sairauslomatodistuksia ja laskuja. Muu kanssakäyminen oli niukkaa. En pitänyt asiaintilaa toivottavana", Hyttinen sanoo.

Päätettyään opiskella psykologiksi hän meni tekemään tutkintoon kuuluvan työharjoittelun Tietotaito Group Oy:ssä.

"En osannut ollenkaan aavistaa tulevaa. Yrityksen silloiset omistajat pitivät palaveriaan suljetun oven takana, ja kun tulivat ulos, he tarjosivat osakkuutta yrityksessä. Kovin kauaa en miettinyt."

Kävi niin, että neljän miespsykologin yritys muuttui vuosien mittaan neljän naisen yritykseksi.

Tietotaidossa Hyttinen keskittyi siihen, mistä on sittemmin tullut hänen erikoisosaamistaan, työelämäpalveluihin. Hän oli vakuuttunut, että yrityksen ja työterveyshuollon välistä vuoropuhelua pitää kehittää. Tutkittua tietoa oli kovin niukasti. Hyttinen teki aiheesta väitöskirjansa.

"Ellei vuoropuhelu ole tarvittaessa riittävän laaja-alaista, esimerkiksi työilmapiiriin liittyvissä kysymyksissä, tehdyt johtopäätökset perustuvat helposti väärään analyysiin tilanteesta", Hyttinen selittää.

Hän kertoo esimerkiksi ei niin kovinkaan kuvitteellisen tilanteen, jossa työntekijä kertoo olevansa työpaikkakiusattu.

"Tämä syy kirjataan potilastietoihin. Sitten sen saman tiedon lukee lääkäri ja psykologi. Havaittua ongelmaa aletaan kenties hoitaa väärän perusoletuksen pohjalta. Pitäisi soveltaa neutraliteettia, eikä siis käsitellä esillä olevaa asiaa vain yhden ihmisen kertomuksen perusteella. Tarvitaan huomattavasti enemmän keskustelua esimiesten ja työterveyshuollon eri osa-alueiden edustajien kanssa."

Hyttisen mukaan työterveyshuollossa tuppaa unohtumaan, että yrityksessä esimiehille pitää kertoa välittömästi havainnoista, jotka koskevat työntekijän työkunnon muutoksia.

"Liian usein, virheellisesti, ajatellaan moisen kuuluva potilastietosuojan piiriin. Ajatellaan, että tietojen kertominen ei ole sallittua. On se."

"Ja elleivät esimiehet ole prosessissa mukana, heille kuuluva johtaminen voi valua työterveyshuollolle. Niin ei saisi käydä, johtaminen ja esimiestyö ovat kaikilla työpaikoilla aivan ensiarvoisen tärkeitä onnistumisen kannalta."

Työterveyspsykologi Pirkko-Liisa Hyttinen on yksi neljästä Tietotaito Groupin osakkaasta.
"Tarina on pitkä ja monivaiheinen", sanoo työterveyspsykologi Pirkko-Liisa Hyttinen Tietotaito Group Oy:n synnystä.

Tietotaito Group tekee paljon muutakin kuin tarjoaa työelämäpalveluita, jotka ovat yksi kolmasosa yrityksestä. Muu on työskentelyä yksilöiden kanssa.

Yhden ryhmän Hyttinen, kuten moni muu asiantuntija, nostaa esiin: nuoret miehet.

"Nuorilla miehillä on hätä, kyllä niin voi perustellusti sanoa. Syitä on varmasti monia. Tietotaidon neuropsykologian asiantuntijat ovat arvioineet yhdeksi merkittäväksi syyksi oppimisvaikeudet, joita ei ole ajoissa tunnistettu. Esimerkiksi lukihäiriö", Hyttinen sanoo.

Psykoterapeutti Päivi Poutiainen, Hyttisen yhtiökumppani, antaa kolme tekijää, joilla nuorten miesten hätää voidaan ehkäistä.

"Ensiksi turvallinen lapsuus, kun arki on turvallista, tulee huomioiduksi ja kokee olevansa rakastettu. Toiseksi tulee peruskoulu. Siellä pitäisi luoda oppilaalle sopivat opintopolut, teoriaa teoreettisesti suuntautuneelle ja käytännön juttuja käytännön töihin suuntautuneelle. Kolmanneksi nuori aikuinen tarvitsee säännöllistä arkea. Eli ettei lipsuta siihen, että pelataan netissä yöt ja päivät nukutaan", Poutiainen sanoo.

Poutiaisen mukaan kaikille mainitsemilleen pointeille löytyy tukea ja osaamista Tietotaidosta, josta siis nyt tulee osa Coronariaa.

Psykoterapeutti Päivi Poutiainen, Hyttisen yhtiökumppani, antaa kolme tekijää, joilla nuorten miesten hätää voidaan ehkäistä.
Hyttisen yhtiökumppani, psykoterapeutti Päivi Poutiaisen mukaan he saavat Coronarian myötä leveämmät hartiat Tietotaito Groupille.

Mutta eikö tunnu haikealta luopua yrityksestä, jota on rakentanut ja johon on kiintynyt?

"Tietyssä mielessä kyllä. Toisaalta Coronaria on sopiva ostaja. Sen myötä saamme leveämmät hartiat. Kai senkin voi suoraan sanoa, että tuleva sote-reformi on yksi syy siihen, että hyväksyimme Coronarian tarjouksen. Uudessa sote-maailmassa on hyötyä siitä, että palveluja tarjoava yritys on riittävän suuri."

"Varmaan se tuntuisi haikeammalta, jos olisi Tietotaidon aikanaan perustanut. Niinhän sitä sanotaan, että perustamansa yrityksen myyminen on kuin perheensä myisi. Sellaiselta ei sentään tunnu", Hyttinen naurahtaa.