Lapsi toimintaterapiassa

Toimintaterapia Tammisto Oy osaksi Coronariaa

Ajankohtaista Tiedotteet

Coronaria Contextia Oy on ostanut 31.1.2022 Toimintaterapia Tammisto Oy:n terapialiiketoiminnan. Kaupalla Coronaria vahvistaa kuntoutuspalvelujensa tarjontaa Pirkanmaalla. Vuonna 2013 perustettu Toimintaterapia Tammisto työllistää 20 henkilöä ja toimii kahdessa toimipisteessä Tampereella.

Yrittäjä Maikku Tammisto jatkaa Coronariassa työskentelyä tuottaen laadukkaita terapiapalveluita kuten aiemminkin. ”Olen erittäin iloinen, että pääsen aloittamaan yhteistyön kotimaisen Coronarian kanssa. Kuntoutuskenttä on muutostilassa ja ympäristö haastava pienelle toimijalle. Haluamme jatkossakin keskittyä ensisijaisesti asiakkaidemme laadukkaaseen kuntouttamiseen ja siinä kehittymiseen.” yrittäjä Maikku Tammisto kertoo.

Toimintaterapia Tammisto on arvostettu lasten ja nuorten kuntouttaja Pirkanmaalla. Yksikössä on poikkeuksellisen korkea ammatillisen osaamisen taso, jonka säilyttäminen on tärkeää tulevaisuudessa, jotta asiakkaat saavat tarvitsemaansa korkealaatuista osaamista.

”Tällä hetkellä tuotamme monialaisesti kuntoutuspalveluja Pirkanmaalla. Palveluihimme kuuluu muun muassa toimintaterapiaa, psykologipalveluja, puheterapiaa, fysioterapiaa sekä moniammatillista kuntoutusta. Coronarian moniammatillinen työyhteisö yhdessä Tammiston vahvan toimintaterapian osaamisen kanssa tuottaa lisäarvoa sekä asiakasperheillemme että tilaajille. Myös Tammiston terapeutit saavat mahdollisuuden jatkossa toteuttaa kuntoutusta esimerkiksi moniammatillisessa Kela-kuntoutuksessa Pirkanmaalla. On hienoa saada toivottaa Toimintaterapia Tammisto osaksi Coronaria-perhettä.” Coronaria Kuntoutuspalveluiden strategiajohtaja Anu Karinen toteaa.

Coronaria Kuntoutuspalvelut tarjoaa monipuolisia kuntoutus- ja terapiapalveluja valtakunnallisesti jo 100 toimipisteessä yli 1500 asiantuntijan voimin.

Lisätietoja:

Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy
Anu Karinen
Strategiajohtaja
040 507 6263
anu.karinen@coronaria.fi