Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Seniorimies ja toimintaterapeutti kokkaavat yhdessä keittiössä.

Ikääntyvien toimintaterapia

Ikääntyvien toimintaterapian tavoitteena on tukea asiakasta elämään turvallista, aktiivista ja motivoitunutta elämää. Ikääntyvien toimintaterapian avulla voidaan edistää ja ylläpitää asiakkaan toimintakykyä sekä mahdollistaa arjessa selviytymistä ikääntymisen mukana tuomista rajoitteista ja arjen muutoksista huolimatta.

Ikääntyvien toimintaterapiassa voidaan harjoitella uusia tapoja suorittaa tuttu toiminta tai vaihtoehtoisesti muokata ympäristöä tai toiminnan vaatimuksia niin, että omatoiminen suoriutuminen mahdollistuu, esimerkiksi apuvälineiden ja kodinmuutostöiden avulla. Senioritoimintaterapiassa voidaan yhdessä harjoitella myös päivittäisiä arkisia toimintoja, jotta niistä tulisi turvallisia ja sujuvia.


Kenelle ikääntyvien toimintaterapia on erityisesti hyödyksi

Suosittelemme toimintaterapiaa erityisesti henkilöille, joilla on ikääntymisen mukana tuomia rajoitteita, kuten

  • muistisairaus
  • huonontunut näkö tai kuulo
  • liikunta- ja liikerajoitteet
  • erilaiset sairaudet, esim. verenkiertohäiriöt, diabetes
Iäkas nainen hymyilee.

Miten ikääntyvien toimintaterapiaan pääsee

Ikääntyvien toimintaterapiaan erikoistuneen toimintaterapeuttimme vastaanotolle voi tulla lääkärin lähetteellä, maksusitoumuksella tai itsemaksavana asiakkaana varaamalla ajan asiantuntijallemme. Olemme Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntarjoaja.

Kysy vapaita asiakaspaikkoja