Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Coronaria kuntoutuspalvelut lasten toimintaterapia

Lasten toimintaterapia

Lasten toimintaterapian tavoitteena on tukea lapsen suoriutumista niissä toiminnoissa, joita lapsi omassa ikä- ja kehitysvaiheessaan harjoittelee. Toimintaterapeutti ottaa yksilöllisesti huomioon lapsen kehityksellisen tason, mielenkiinnon kohteet, vahvuudet sekä arjessa esiin nousevat haasteet. Yksilölliset tarpeet määräävät sen, missä ympäristössä terapia toteutetaan.

Toimintaterapiasta hyötyvät lapset, joilla on haastetta esimerkiksi itsestä huolehtimisen toiminnoissa, motoriikassa, leikissä, kaverisuhteissa, koulutyössä ja harrastuksissa.

Tavoitteellisen leikin kautta

Lasten toimintaterapiassa terapeutti hyödyntää usein tavoitteellista leikkiä, joka on lapselle luonnollista, spontaania ja jo itsessään motivoivaa ja aktivoivaa.

Leikin kautta lapsi voi opetella esimerkiksi

  • arjen osallistumiseen tarvittavia motorisia valmiuksia ja taitoja, kuten tasapaino ja kehonhallinta, liikunnalliset leikit ja pelit
  • sosiaalisia taitoja kuten kavereiden kanssa leikkimistä, tunteiden tunnistamista ja ryhmässä toimimista.
  • keskittymisen ja tarkkaavaisuuden taitoja
  • hahmottamista edistäviä taitoja, kuten palapelien rakentelu
  • kouluvalmiutta edistäviä toimintoja, kuten kynä- ja saksityöskentelyä, kengännauhojen solmimista.

Lasten toimintaterapiassa tiivis yhteys arkiympäristöön

Lasten toimintaterapia toteutuu aina tiiviissä yhteistyössä perheen kanssa. Perhe osallistuu tavoitteiden asetteluun ja terapian suunnitteluun, ja sen yksilöllisyyttä ja toimintatapoja kunnioitetaan.

Yhteistyö päiväkodin ja koulun kanssa on myös merkittävässä roolissa: oppiminen on tehokkainta silloin, kun se tapahtuu kaikissa lapsen arkiympäristöissä.

Lastenhoitaja leikkii kolmen lapsen kanssa päiväkodissa.

Miten lasten toimintaterapiaan pääsee

Lasten toimintaterapiaan erikoistuneen asiantuntijamme vastaanotolle voi tulla lääkärin lähetteellä, maksusitoumuksella tai itsemaksavana asiakkaana varaamalla ajan asiantuntijallemme. Olemme Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluntarjoaja.

Kysy vapaita asiakaspaikkoja