CPAP-laitteen käyttö voi vaatia totuttelemista. Hoitajamme auttaa ja kannustaa.

CPAP-laitteen käyttö voi vaatia totuttelua

Artikkelit CPAP-hoito Uniapnea

Kun CPAP-hoito takkuaa, hoitaja auttaa ja kannustaa

CPAP-hoidon aloitus on yksilöllistä ja jokainen kokee sen eri tavalla. Kaikki eivät saa heti ensimetreillä hoidosta täyttä hyötyä irti, vaan CPAP-laitteen käyttö voi vaatia totuttelemista. Alku voikin tuntua jopa tuskastuttavalta, varsinkin silloin, jos on kuullut ja lukenut pelkkiä onnistumistarinoita hoidon aloituksesta. Apua on kuitenkin mahdollista saada esimerkiksi unihoitajalta, joka tsemppaa ja etsii keinoja helpottamaan hoidon aloittamista.

Tässä artikkelissa uniteknikko ja hoitaja Katri Särkikoski vastaa kysymyksiin CPAP-hoidon aloitukseen liittyvistä hankaluuksista ja siitä, kuinka niistä voi päästä yli.

Katri Särkikoski

Millaisella mielellä asiakkaat yleensä tulevat CPAP-hoidon aloitukseen?

Mielialat saattavat vaihdella laidasta laitaan. Jollekin uniapneadiagnoosi on saattanut tulla yllätyksenä, toinen on ehkä ”pelännyt pahinta”. Suurin osa tulee kuitenkin hyvillä mielin toiveikkaana siitä, että nyt alkaa nukkua paremmin. Asiakas voi myös toivoa, että kumppani ja muu perhe voisi nukkua jatkossa paremmin, kun kuorsaus vähenee.

Millaisia odotuksia ja ajatuksia asiakkailla on ennen CPAP-hoidon aloitusta?

Yleisin ennakko-odotus tai -käsitys on se, että CPAP-laite on kovaääninen, mitä ne aikaisemmin olivatkin. Nykyiset laitteet ovat kuitenkin hiljaisia ja aika pienikokoisia, kelloradion kokoisia.

Joku saattaa kertoa tuttavastaan, jolla hoito sujuu hienosti tai vastaavasti niistä, joille laite ei sopinut tai eivät tottuneet hoitoon.

Ajatus laitteen kanssa nukkumisesta ei välttämättä ennakkoon tunnu mukavalta. Joku voi myös huolehtia siitä, miltä maski näyttää kasvoilla tai rajoittaako laite kääntyilyä tai nukkumisasentoa yön aikana. Toisaalta hoidon aloitusta myös saatetaan odottaa kovasti, jos asiakas on toiveikas parempien unien suhteen.

Kaikkein eniten CPAP-hoidon aloituksessa mietityttää kuitenkin se, kauanko laitteeseen tottuminen vie aikaa, onko laite äänekäs ja pitääkö sitä käyttää koko loppuelämän.

Vastaako CPAP-hoito yleensä asiakkaan odotuksia ja ennakkokäsityksiä?

Asiakkaiden kesken on todella paljon vaihtelua. Yleensä esiin nousee se, että asiakas on odottanut laitteeseen tottumisen olevan helpompaa tai vaikeampaa.

Asiakas on voinut saada sukulaisilta tai ystäviltä erilaisia ennakkokäsityksiä laitehoidosta. Nykyään aihetta käsitellään paljon myös mediassa. Aina käsitykset eivät välttämättä pidä täysin paikkaansa. Kaverin parhaaksi kokema maskimalli ei välttämättä ole itselle se parhain. Hoidon aloitukseen kannattaakin tulla avoimin mielin, eikä antaa ennakkokäsityksille liikaa valtaa.

Miltä CPAP-laitteen käyttö aluksi voi tuntua?

Kokemuksia varmaan yhtä paljon, kuin laitteen käyttäjiäkin. Toisilla voi olla jotain fyysisiä ”oireita”, kuten rintakehän ja keuhkojen arkuutta tai nenän kuivumista. Laitteen kanssa hengittäminen voi tuntua aluksi hankalalta ja maski kasvoilla saattaa tulla lievää ahtaanpaikan kammoa.

Kuinka kauan kestää tottua CPAP-laitteen käyttöön?

Se vaihtelee todella paljon. Nyrkkisääntönä on, että yleensä tottumisessa kestää parista viikosta muutamaan kuukauteen. Toiset tulevat sinuiksi laitteen kanssa jo heti ensimmäisenä yönä ja toisilla voi mennä vuosi tai enemmänkin, että laitteen kanssa nukkumisesta tulee rutiini.

Entä jos tottuminen kestää tai jos tuntuu, ettei CPAP-hoito onnistu sitten millään?

On tärkeää olla itselleen armollinen. Maskia ei kannata pitää ”väkisin” ja odottaa unen tuloa. On parempi opetella ja totutella vähän kerrallaan. Aluksi voi vaikka hereillä ollessa hengittää laitteen kanssa televisiota katsellessa tai kirjaa lukiessa. Seuraava askel voi olla se, että saa nukahdettua laitteen kanssa. Jos uni tulee ja hetken päästä herää pyörimään, niin voi maskin voi suosiolla ottaa pois ja olla loppuyön ilman laitetta. Seuraavana iltana voi taas kokeilla uudelleen. On tärkeää, että CPAP-laitteesta ei tule itselle peikkoa, joka ahdistaa iltaisin.

Mitä jos CPAP-laitteen kanssa on yrittänyt kovasti ja edelleenkin kaikki tuntuu vaikealta ja turhaltakin?

Kannattaa ottaa yhteys Uniklinikalle. Lääkäri voi tehdä lähetteen unihoitajan vastaanotolle uniohjaukseen tai kirjoittaa lyhyen reseptin nukahtamista helpottavaan lääkkeeseen.

Onko CPAP-laitteen käytöstä noussut esiin pelkoja?

Yleisimpiä esiin nousevia pelkoja ovat tukehtumisen tunne ja ahtaanpaikan kammo, joita onneksi voidaan helpottaa erilaisilla säädöillä. Tukehtumisen tunteeseen auttaa laitteen paineiden säätäminen ja ahtaanpaikan kammoa voidaan helpottaa maskia vaihtamalla.

Voiko CPAP-laitteella olla jotakin epämukavia sivuvaikutuksia ja kuinka niitä voi vähentää?

On yleistä, että nenä kuivuu tai tukkeutuu. Siihen auttaa kostuttimen käyttö, kosteuttavat nenäsuihkeet ja nenähuuhtelukannu.

Maski saattaa ärsyttää kasvojen ihoa, joten on tärkeää huolehtia maskin pesemisestä päivittäin. Myös pieni määrä talkkia iholle ennen maskin pukemista voi auttaa. Mahdolliseen ihottumaan kasvoilla auttavat erilaiset kosteusvoiteet.

Lisäksi on saatavana Gecko-pehmiketyynyjä, joita voi laittaa maskin alle istuvuutta parantamaan. Erityisen pehmeä AirTouch-maskityyny auttaa, jos silikoni tuntuu epämiellyttävältä tai maskin istuvuuden kanssa on hankaluutta.

Mitä jos on jättänyt CPAP-hoidon kesken, mutta myöhemmin haluaa aloittaa sen. Mitä pitää tehdä?

Kannattaa olla yhteydessä hoitavaan lääkäriin ja kartoittaa tilanne. Voi olla esimerkiksi tarvetta uusia tutkimus, jos diagnoosista ja edellisestä hoidosta on kulunut aikaa. 

Coronaria Uniklinikan hoitajat ovat nähneet paljon erilaisia tilanteita – yhteydenottoa ei kannata ujostella

Hoitajillamme on kokemusta ja ymmärrystä siitä, että CPAP-laitteen käyttö ja hoidon aloitus herättää erilaisia tunteita ja hoitoon tottuminen ottaa oman aikansa. Positiivinen asenne vie tässäkin pitkälle ja Coronaria Uniklinikalla puhelimeen vastaa aina hoitaja, joka tietää laitteista ja laitehoidosta, eikä tyhmiä kysymyksiä ole! Mieluummin kannattaa aina soittaa, kuin jäädä yksin harmittelemaan laitteen käytön takkuamista.


Coronaria Uniklinikan hoitajan vastaanotto

Tarvitsetko apua CPAP-hoidon aloituksessa? Voit varata ajan hoitajamme vastaanotolle joko aloittaaksesi CPAP-hoidon tai saadaksesi apua hoidon onnistumisessa, laitesäädöissä tai sopivan maskin valinnassa. Soita ja kysy lisää:


Hoitajien vastaanottohinnat

Hoitajien vastaanototHinta
Hoitajan vastaanottokäynti enintään 10 min25,00 €
Hoitajan vastaanottokäynti enintään 20 min35,00 €
Hoitajan vastaanottokäynti enintään 30 min70,00 €

Hintoihin lisätään palvelumaksu 25,00 € ja kantamaksu 2,90 €.
Lisätietoa hinnosta ja maksuvaihtoehdoista >


Lähetteetön uniapneatutkimus on helppo tapa selvittää, sairastaako uniapneaa.

Maskit ja tarvikkeet verkkokaupasta

Osa CPAP-hoidon onnistumista on oikeanlainen maski, joka on riittävän tiivis. On myös tärkeää, että CPAP-laitteeseesi vaihdetaan uudet suodattimet säännöllisesti. Kun huollat laitteesi ja puhdistat sen säännöllisesti, hoito säilyy laadukkaana ja tuntuu mukavalta.

Mm. maskeja, tarvikkeita, suodattimia ja puhdistusaineita on helposti tilattavissa Coronaria Uniklinikan omasta verkkokaupasta.

Siirry verkkokauppaan >


Luitko jo nämä?