Laaja unitutkimus eli unipolygrafia
Laaja unitutkimus auttaa selvittämään yli 80 erilaista unihäiriötä – ihmisen näkemiä unia se ei kuitenkaan kerro
Jos ihminen loukkaa jalkansa, se yleensä kuvataan ennen kipsausta. Samaan tapaan untakin kannattaa tutkia ennen sopivan hoitomuodon päättämistä. Laaja unitutkimus eli unipolygrafia tai polysomnografia auttaa saamaan selkeän kuvan omasta unesta ja tunnistaa yli 80 erilaista unihäiriötä. Coronaria Uniklinikalla laaja unitutkimus on helppo, sillä tutkimus tehdään kotona omassa tutussa sängyssä, jolloin unikin tulee laitteiden kanssa paremmin.
Uniteknikko ja unihoitaja Samuli Välimäki on kuullut työssään monenlaisia tarinoita unesta ja nukkumisesta. Välimäki on tehnyt työtä unen parissa yli 10 vuotta ja on Suomen ensimmäisiä virallistettuja uniteknikkoja. Työssään Välimäki on oppinut, että uni ei ole elämän ja kuoleman kysymys, sillä unihäiriöihin löytyy yleensä hoito ja ratkaisu.
Laaja unitutkimus sopii kaikenlaisten unihäiriöiden tutkimiseen
Laajaa unitutkimusta käytetään erilaisten unihäiriöiden diagnosoimisessa. Monelle tutumpi tutkimusmenetelmä voi olla suppea unitutkimus, jossa selvitetään uniapnean mahdollisuutta. Jos herää epäily jostakin muusta unihäiriöstä kuin uniapneasta, voi laaja unitutkimus olla paikallaan. ”Laaja unitutkimus sopii mielestäni kaikille, sillä siitä voi selvitä paljon muutakin kuin uniapnea, esimerkiksi levottomat jalat tai periodinen raajaliikehäiriö. Monet unihäiriöt ovat sellaisia, joita ihminen ei pysty itse tunnistamaan – on vain tunne väsymyksestä”, Välimäki toteaa.
Suurin ero laajan ja suppean unitutkimuksen välillä on se, että laaja tutkimus mittaa aivosähkökäyrän, joka kertoo, nukkuuko ihminen vai ei. ”Sitä tutkimuksessa ei kuitenkaan nähdä, mitä unta ihminen näkee”, Välimäki kertoo.
Tutkimuksessa voidaan selvittää myös yönaikainen palautuminen, sillä laitteisto mittaa yön aikana verenpainetta. ”Yleensä ilta-aikaan verenpaine voi olla koholla ja keho on kierroksilla. Yön aikana verenpaineen pitäisi laskea, jotta keho menee lepotilaan. Unihäiriössä näin ei kuitenkaan käy ja verenpaine pysyy yölläkin koholla. Aamulla olo tuntuu uupuneelta ja väsyneeltä, vaikka olisi yön aikana nukkunutkin”, Välimäki sanoo.
Kotiin pääsee nukkumaan laitteiden kanssa
Vastoin yleistä käsitystä laajassa unitutkimuksessa ei tarvitse enää nukkua sairaalassa tai klinikalla: ”Asiakas saapuu iltapäivällä klinikalle löysissä vaatteissa, joissa pystyy nukkumaan ja unihoitaja asentaa seurantalaitteet asiakkaalle. Laitteen asennus kestää reilun tunnin ja se ajastetaan käynnistymään noin tuntia ennen nukkumaanmenoa.” Koska laite mittaa useita eri toimintoja, on myös elektrodeja ja antureita runsaasti. Kotiin kytkettäväksi jää sormeen laitettava happisaturaatioanturi ja nenään kiinnitettävät hengitystä mittaavat anturit, joiden kytkemiseen saa uniklinikalta selkeät ohjeet.
Monia jännittää unitutkimuslaitteen kanssa nukkuminen. Välimäki kuitenkin rauhoittelee, että kotona laitteen kanssa nukkuminen on monin verroin helpompaa kuin klinikalla: ”Laitteisiin on aikaa totutella, sillä ne puetaan päälle jo iltapäivällä. Suurin osa kuitenkin sanoo, että nukkuu huonommin laitteen kanssa kuin ilman. Se ei kuitenkaan haittaa, vaikka yö olisi elämän huonoin. Mahdollinen unihäiriö kyllä näkyy tutkimustuloksissa siitä huolimattaa.”
Aamulla kotona otetaan itse pois sormesta happisaturaatioanturi sekä kasvoilta hengitystä mittaavat anturit. Loput laitteesta hoitaja riisuu uniklinikalla. Unitutkimuksen tulokset käydään läpi lääkärin kanssa noin viikon kuluttua. ”Coronaria Uniklinikalla tulosten läpikäyntiin varataan lääkärin kanssa aina tunti. Pitempi aika mahdollistaa tulosten tarkan läpikäynnin, koska tutkimuksessa tietoa kertyy laajasti”, Välimäki huomauttaa.
Oli tutkimustulos mikä hyvänsä, se vähentää yleensä huolta
Laajan unitutkimuksen jälkeen määritellään tarvittaessa hoito, jos tulokset osoittavat, että asiakkaalla on unihäiriö. Uniapneaa hoidetaan yleensä CPAP-laitteella ja levottomiin jalkoihin sekä periodiseen raajaliikehäiriöön voidaan käyttää lääkitystä. Myös unettomuus ja univaje näkyvät tutkimuksessa.
”Uusinta-asiakkaita ei laajassa unitutkimuksessa ole, sillä pyrimme siihen, että tutkimus on mahdollisimman laadukas ja tarkka. Siten unihäiriötä päästään alusta asti hoitamaan oikein ja voidaan välttyä ylimääräisiltä lääkekokeiluilta”, Välimäki kertoo.
Toisinaan laajassa unitutkimuksessa ei kuitenkaan näy unihäiriöitä. ”Joskus käy niin, että tutkimuksessa selviää unen olevan normaalia. Se ei ole kuitenkaan pettymys, sillä silloin elämässä voi keskittyä hoitamaan esimerkiksi stressaavia asioita vähemmälle, jolloin unikin yleensä paranee”, Välimäki sanoo. Huonon unen syynä voi olla esimerkiksi puutteet unihygieniassa, siniselle valolle altistuminen tai raskas elämäntilanne.
”Meillä kaikilla on taito nukkua, mutta joskus elämässä voi tapahtua jotain sellaista, mitä ei ole tilattu, jolloin nukkuminen vaikeutuu. Jotkut ihmiset ovat herkkiä ja elämäntilanne voi näkyä nukkumisessa, toiset ovat taas sellaisia, että vaikka taivas tipahtaisi niskaan, niin nukahtaa heti. Kaikilla on kuitenkin mahdollisuus oppia nukkumaan uudelleen, eikä peli ole koskaan menetetty”, Välimäki lohduttaa.
laaja unitutkimus mittaa yön aikana kaiken
- Aivosähkökäyrä (EEG) eli unen arkkitehtuuri
- Hengitysliikkeet rintakehältä ja vatsalta
- Ilmavirtaus paineanturilla ja termistorilla
- Kuorsaus
- Veren happikyllästeisyys (happisaturaatio)
- EKG
- Raajojen liikkeet
- Nukkumisasento
- Silmänliikkeet (EOG)
- Leuanaluslihasten lihasjännitys (EMG)
- Verenpaine: Syke sykkeeltä (beat to beat), verenpaineen vaihtelut (lasku/nousu) ja unenaikaisten hengityshäiriöiden yhteys
Teksti: Riikka-Tiina Sipilä
Lähde: Unihoitaja ja uniteknikko Samuli Välimäen haastattelu
Nukutko huonosti, epäiletkö unihäiriötä?
Jos oma nukkuminen tai vireystaso mietityttää, kannattaa varata aika uneen perehtyneen lääkärin vastaanotolle. Lääkärin arvioi, tarvitsetko jatkotutkimuksia, laboratoriokokeita tai miten muuten voit hoitaa untasi ja parantaa vireystasoasi. Oman unen tilasta kannattaa käydä keskustelemassa asiantuntijan kanssa silloinkin, kun ei ole varma, tarvitaanko lisätutkimuksia. Älä huolestu, anna me huolehdimme sinusta.