Naisten ja miesten uniapnea oireilee eri tavalla
Hengityskatkokset ja kovaääninen kuorsaus mielletään usein uniapnean oireiksi. Naisten ja miesten uniapnea oireilee kuitenkin eri tavoin. Syynä on esimerkiksi erilainen ruumiinrakenne. Naisten uniapnea jääkin usein tunnistamatta ja oireet voidaan sekoittaa johonkin toiseen sairauteen.
Uniapnean oireilu on yksilöllistä
Uniapneassa hengitys ahtautuu unen aikana. Hengitys katkeaa, kun ilma ei pääse virtaamaan joko kokonaan tai osittain. Tämä voi johtaa toistuviin happipitoisuuden laskuihin, mitkä kuormittaa sydäntä ja verenkiertoa. Lisäksi toistuvat havahtumiset rikkovat unen rakennetta. Hoitamaton uniapnea on yhteydessä mm. sydän -ja verisuonitauteihin ja tyypin 2 diabetekseen.
Uniapnea voi oireilla monella tapaa. Osa potilaista kärsii kaikista mahdollisista oireista, osa vain joistain yksittäisestä oireesta. Tyypillisiä yöaikaisia oireita ovat kovaääninen kuorsaus, katkonainen yöuni, yöhikoilu tai lisääntynyt yöllinen virtsaamistarve. Päiväoireista yleisimpiä ovat väsymys eri muodossaan; osa kärsii uupuneisuudesta, osa kärsii voimakkaasta torkahtelutaipumuksesta. Myös aamupäänsärky, keskittymis- ja muistivaikeudet voivat olla merkki uniapneasta. Lisäksi uniapnea voi myös nostaa verenpainetta, koska hengityskatkoksissa tyypillisesti sekä sykkeet että verenpaineet nousevat.
Miten miesten ja naisten uniapnea eroaa toisistaan?
Miesten tyypillisimpiä uniapnean oireita ovat kovaääninen kuorsaus ja katkonainen yöuni. Osa uniapneapotilaista ei herää hengityskatkoksiin. Hengityskatkosta seuraa usein tavallista voimakkaampi hengitys, joka on kuin korahdus. Pahimmillaan hengityskatkoksia voi tulla jatkuvasti. On hyvä huomata, että vaikka vuodekumppanin kotona toteamat hengityskatkokset voivat joskus johtaa oikeille jäljille, ei havaintojen puute kuitenkaan poissulje uniapneaa. Miehillä päiväväsymys tulee usein esiin torkahtelutaipumuksena ja lisääntyneenä päiväunitarpeena. Uniapneapotilas usein nukahtaa iltaisin heti, kun saa pään tyynyyn. Kyse ei ole ”hyvistä unenlahjoista” vaan häiriintyneestä yöunesta ja sitä kautta univelasta.
Naisilla taas kovaääninen kuorsaus on harvinaisempi oire. Naisten uniapnean oireita ovat lievä kuorsaus, unettomuus, uupumus / päiväaikainen väsymys, mielialan mataluus. Naiset saattavat oireilla miehiä voimakkaammin jo lievässä uniapneassa, mutta tässä on yksilöllistä vaihtelua.
Miesten ja naisten erilaisten oireiden syitä ei täysin tunneta, mutta yksi selittävä tekijä voi olla erot ruumiinrakenteissa ja rasvakudoksen jakautumisessa. Pienet painon muutokset vaikuttavat hengityskatkoksiin enemmän miehillä kuin naisilla.
Miksi naisten uniapneaa ei tunnisteta?
Naisten uniapnea voi jäädä huomaamatta, koska oireetkin ovat usein erilaisia kuin miesten, eikä tutkimuksiin osata hakeutua. Vaikka naisilla olisikin tyypilliset uniapnean oireet, ne voidaan tulkita virheellisesti masennukseksi, kilpirauhasen vajaatoiminnaksi tai muuksi sairaudeksi. Aina ilmavirtauksen rajoittumiset ja ylähengitysteiden virtausvastus eivät myöskään täytä tutkimuksissa apneakriteerejä, mutta ne aiheuttavat lisääntynyttä hengitystyötä, mikä voi herkkäunisella myös häiritä unta.
Uniapnea on joskus salakavala tauti, etenkin jos se ilmenee epätyypillisin oirein. Asia on kuitenkin helppo selvittää yhden yön kotona tehtävällä tutkimuksella, joten kannattaa herkästi hakeutua arvioon, jos huonolaatuinen yöuni tai päiväväsymys kiusaa.
Janne Kanervisto, unilääkäri
Naisten uniapnean oireita
- Lievä kuorsaus
- Unettomuus
- Uupumus
- Päiväaikainen väsymys
- Mielialan mataluus
Väsyttääkö, vaikka nukkuisit omasta mielestäsi hyvin? Väsymyksen ja uniongelmien kanssa ei kannata jäädä yksin. Varaa aika uneen perehtyneen lääkärin vastaanotolle ja mietitään yhdessä, miten saamme olosi virkeämmäksi. Soita ajanvaraukseemme tai varaa aika verkosta.
Uniapneatutkimus verkkokaupasta nyt 229€
Epäiletkö uniapneaa? Uniapnean tutkiminen käy helposti ja luotettavasti verkkokaupastamme kotiin tilattavan tutkimuksen avulla.
Palvelumme kokonaishinta 229 € sisältää tutkimuslaitteen, opastuksen, uniapneaan perehtyneen erikoislääkärin lausunnon ja postikulut.
Saat tutkimustulokset hoitosuosituksineen viikossa hoitajamme soittamana ja postitse kotiin.
Palvelullamme on onnistumistakuu. Mikäli jotain menee tutkimusyönä pieleen, uusitaan testi veloituksetta. Kampanjahinta on voimassa vuoden 2024 loppuun mennessä tehdyille tilauksille.