Olemme Kelan palveluntuottaja ympäri Suomen
Iäkäs naisasiakas tekee jalan ojennusta jumppapallolla istuen ja naisterapeutti auttaa.

Ikääntyvien fysioterapia

Ikääntyvien fysioterapia on toimintakykyä ylläpitävää, kuntouttavaa ja ennaltaehkäisevää fysioterapiaa kaiken kuntoisille yli 65-vuotiaille.

Ikääntyminen tuo mukanaan muutoksia kehossa. Lihasmassan ja -voiman pienentyessä kaatumisriski kasvaa. Myös muistamisen ongelmat voivat heikentää toimintakykyä merkittävästi. Kuntoutustarpeen taustalla voi olla myös leikkauksen, aivoinfarktin tai jonkun muun akuutin sairauden jälkitila sekä pitkäaikainen kipu esimerkiksi nivelrikosta johtuen.

Usein ikääntyvien liikkumiskyvyn ongelmat johtuvat jalkojen lihasvoimien ja tasapainon heikkoudesta sekä niveliin paikantuvista kivuista. Liikkumiskyvyn ongelmat puolestaan lisäävät palveluiden tarvetta ja voivat vaikuttaa myös sosiaaliseen osallistumiseen ja mielialaan. Liikunta edistää seniorin terveenä ja toimintakykyisenä pysymistä, kipujen hallintaa sekä aktiivista roolia omassa arjessaan. Paremmalla jalkojen lihasvoimalla, tasapainolla ja ketteryydellä on kaatumistapaturmia ehkäisevä vaikutus. Lisäksi parempi lihasvoima ja tasapaino rohkaisevat liikkumaan enemmän ja osallistumaan aktiivisemmin oman arjen hoitamiseen

Mitä ikääntyvien fysioterapia on

Coronarian ikääntyvien fysioterapiassa tarjoamme ikäihmisille toimintakykyä ylläpitävää, kuntouttavaa ja ennaltaehkäisevää fysioterapiaa. Fysioterapeuteillamme on kattavasti menetelmiä pitkittyneen ja akuutin kivun tutkimiseen ja hoitoon.

Liikkumis- ja toimintakyvyn kokonaisvaltainen alkukartoitus

Fysioterapiajakson alussa fysioterapeutti tekee alkukartoituksen, joka sisältää liikkumis- ja toimintakyvyn kokonaisvaltaisen kartoittamisen haastattelemalla ja havainnoimalla sekä fysioterapeuttisia arviointimenetelmiä hyödyntäen. Alkukartoituksen pohjalta sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa terapiajakson tavoitteet ja käytettävät terapeuttiset menetelmät.

Itsenäisesti toteutettavat harjoitukset ja niiden tukeminen

Kuntoutuksen vaikuttavuutta seurataan yhdessä sovituilla mittareilla kuntoutusjakson aikana. Asiakkaan oma aktiivisuus kuntoutusprosessissa on kuntoutumisen kannalta erittäin tärkeää. Fysioterapeuttimme ohjaavat asiakkaalle itsenäisesti toteutettavia harjoituksia ja tukevat asiakasta ja hänen lähiyhteisöään toimimaan kuntoutumista edistävällä tavalla arjessa.

hyvää elämänlaatua ja sujuvaa arkea

Toimintamme tavoitteena on mahdollistaa ikääntyvien mahdollisimman hyvä elämänlaatu, aktiivinen rooli ja sujuva arki omassa elinympäristössään.

  • Lisää lihasvoimaa
  • Liikkuvuuden ja notkeuden lisääntyminen
  • Liikunnan suunnittelu yksilöllisesti kuntoutujan lähtökohdat huomioiden
  • Luuston ja nivelten hyvinvointi
  • Kivunlievitys
  • Vaikuttaa myönteisesti muistin säilymiseen ja hidastaa muistin heikkenemistä
  • Tasapainon kehittyminen
  • Parempi aineenvaihdunta
  • Omavoimaisuuden tukeminen - minä pystyn ja pärjään
  • Virkistäytyminen ja yksinäisyyden ehkäiseminen
  • Kuntoutuminen sairaalajakson jälkeen

Ikääntyvien fysioterapian hyödyt muistisairaalle

Muistisairaan monipuolinen kuntoutus kannattaa aloittaa mahdollisimman pian diagnosoinnin jälkeen, koska sen on tutkitusti todettu hidastavan toimintakyvyn heikkenemistä. Muistisairauden eteneminen heikentää liikunta- ja toimintakykyä. Mitä aikaisemmin kuntoutuksen aloittaa, sitä kauaskantoisemmat ovat sen positiiviset vaikutukset.

Muistisairaan kuntoutuksessa on tärkeää tiivis yhteistyö omaisten, läheisten ja hoitohenkilökunnan kanssa. Kuntoutus on vaikuttavimmillaan asiakkaan tutussa toimintaympäristössä, esimerkiksi kotona tai palveluasunnossa.

Fyysisen kunnon ylläpitämisellä ja muistisairaiden tehokkaalla kuntoutuksella pidennetään turvallista kotona asumista.


Naisterapeutti ja iäkäs naisasiakas hymyilevät toisilleen

Fysioterapeutti ikääntyvän kotiin

Fysioterapeuttimme tekevät myös kotikäyntejä, jolloin tulemme kotiin kuntoutujan luokse. Kotiympäristössä toteutettavalla fysioterapialla liikkumista ja omatoimista suoriutumista tukeva harjoittelu pystytään sujuvasti linkittämään kuntoutettavan arkiaskareisiin ja elinympäristöön. Palvelu sopii hyvin ikääntyville, joilla on fysioterapeuttisen kuntoutuksen tarve. Meiltä saat ohjausta myös ravitsemukseen ja apuvälineisiin liittyvissä asioissa.

Lue lisää palvelusta

Naisterapeutti antaa Coronarian käyntikortin seniorinaiselle.

Kotikäynnin sarjakortti

Voit hankkia kotikäynnin sarjakortin verkkokaupastamme itsellesi tai myös vanhemmallesi. Ostettuasi sarjakortin verkkokaupasta olemme yhteydessä sinuun, jotta voimme varata ensimmäisen fysioterapiakäynnin.

Saat kotikäynnin sarjakortin kulusta vähennettyä -60% palvelunhinnasta verotuksessa kotitalousvähennyksen muodossa. Lisäksi ostaessasi verkkokaupasta säästät 5€ toimistomaksun.

Voit halutessasi varata ajan myös puhelimitse p. 010 525 8801. Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min.

Siirry verkkokauppaan

Seniorimies pitää sinistä jumppapalloa käsissä ja katsoo kohti.

Pysytään pystyssä – liikutaan yhdessä!

Liikunnan avulla pyritään mahdollistamaan seniorin aktiivinen, itsenäinen ja laadukas elämä mahdollisimman pitkään. Liikunnalla on myös seniorin sosiaalista vuorovaikutusta, mielen vireyttä ja muistia edistävä vaikutus. Parempi kunto edesauttaa nopeampaa toipumista tapaturman tai sairastumisen jälkeen. Fyysisen kunnon kehittäminen kannattaakin aloittaa ennaltaehkäisevästi.

Tutustu Pysytään pystyssä -ryhmään

Iäkäs nainen taluttaa pyörää koiran kanssa ruska-aikaan.

Varaa aika fysioterapiaan ja ole elämäsi kunnossa!

Toimimme yli 40 paikkakunnalla!

Varaa aika puhelimitse p. 010 525 8801.
Puhelun hinta on 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min.

Voit varata ajan fysioterapeutille myös netistä:

Siirry nettiajanvaraukseen tästä